• Casimir Kallio jatkaa Härmässä

    Puolustaja Casimir Kallio, 21, jatkaa Härmässä kaudella 2017. Ensiesiintymisensä edustuksen paidassa Kallio teki kaudella 2014. Kallio viettää syntymäpäiviään tänään torstaina 23.helmikuuta.

     

    Kallio pelasi debyyttikaudellaan 2014 edustuksen riveissä kaikkinensa 14 Kolmosen ottelua ja kaksi Regions Cupin ottelua. Vastuuta kertyi mukavasti, sillä 16:sta ottelusta Kallio oli avauksessa 14 kertaa ja minuutteja virallisissa otteluissa kertyi 1119. Avauskauden jälkeen Kallio kuitenkin siirtyi pelaamaan pääsääntöisesti Härmän A-nuoriin.

     

    Kaudella 2015 Kallio kirjautti tilastoihin kaksi Kolmosen ottelua ja edelliskaudella ”Cassu” nähtiin luutimassa Härmän takalinjoilla kolmessa Kolmosen ottelussa, jonka lisäksi Kallio pelasi yhden Regions Cupin ottelun ja kävi kentällä myös Suomen Cupin ottelussa. Suomen Cupin ottelussa Kalliolla tosin kävi huono tuuri, sillä vastustaja lanasi hänet punaisen kortin arvoisesti takaisin vaihtoon vain muutaman minuutin kentälläolon jälkeen.

     

    Sarjaotteluita Kalliolla on Kolmosessa alla siis yhteensä 19, Regions Cup -otteluita kolme ja Suomen Cup -otteluita yksi. Nyt Kallion juniorivuodet ovat kuitenkin takana ja katseet on käännetty tulevaisuuteen. Härmässä jatkaminen ei ollut Kalliolle vaikea päätös.
       -Härmällä on hyvä valmentaja, taustajoukot kunnossa ja ilmapiiri pelaajien kesken hyvä, Cassu kertoo.

     

    Pelaamisen ohella Kallio pyrkii panostamaan myös opintoihin, joten henkilökohtaisella tasolla pelaamisen ja opintojen yhdistäminen on yksi tavoite.
       -Kunnossa pysyminen ja treeneissä niin useasti käyminen kuin mahdollista pääsykokeisiin lukemisen ohella, Kallio listaa henkilökohtaisia tavoitteita.

     

    Joukkueen osalta Kallio odottaa hyvää kautta.
       -Varmaankin selkeä tavoite on taistella sarjanoususta Kakkoseen. Tai ainakin Kolmosen kärkisijoista (1-3). Tällä kaudella puitteiden pitäisi olla kunnossa sarjanousun suhteen. Treeneissä on aina hyvä pöhinä ja painotetaan oikeita asioita. Omalla pelillä saadaan niitä voittoja haettua, Kallio toteaa.
     

     

    Lisää sopimusuutisia luvassa lähitulevaisuudessa.

     

     

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi