• Heikki Viitanen jatkaa Härmässä

    Maalivahti Heikki Viitanen, 33, jatkaa Härmässä kaudella 2017. Kaudella 2013 Härmään saapunut kassari kuuluu joukkueen kokeneimpaan kaartiin ja tuo tärkeää kokemusta treeni- ja pelikentille.

     

    Viitasen liittyessä Härmään 2013 seura pelasi Kakkosessa, jossa Heikki sai torjuntavastuuta seitsemässä ottelussa. Tilastoihin otteluita kertyi kahdeksan, kun kerran Viitanen joutui ottelun loppupuolella kenttäpelaajaksi. Lisäksi vyölle kertyi yksi Suomen Cupin ottelu.

     

    Kaudella 2014 otteluita kertyi kuusi ja näistä kertyi yksi nollapeli. Regions Cupissa mies nähtiin tolppien välissä kahdessa ottelussa, joten kaikkinensa virallisia otteluita kertyi kahdeksan. Kaudella 2015 ottelumäärä oli yhdeksän ottelua (Kolmosessa kahdeksan ja Regions Cupissa yksi). Kolmosessa yksi ottelu tilastoihin kertyi jälleen kenttäpelaajan roolissa.

     

    Viime kaudella 2016 tilastoihin kertyi 11 torjuttua ottelua, joista seitsemän Kolmosessa, yksi Regions Cupissa ja kolme Suomen Cupissa. Kuluneiden vuosien aikana Viitanen on siis pelannut keskimäärin noin joka kolmannen ottelun ja hoitanut roolinsa hyvin. Viimeisen kahden kauden aikana Viitasen tilastoihin on 19 ottelusta maalissa kertynyt kuusi tappiota, joka kielii siitä, että torjuntavastuun saadessaan Heikki on mies paikallaan. Lisäksi miehen työmoraali treenaamiseen on kova läpi vuoden.

     

       -Päätös jatkamiseen oli kohtalaisen helppo. Seurassa on kaikki palaset kohdallaan. Taustat on kunnossa ja uusi valmentaja on tuonut tullessaan uudet tuulet ja treeneissä on todella pitkästä aikaa hyvä meininki, Heikki kertoo.

     

       -Sarjasta tulee varmasti jälleen tiukka, kuten edelliselläkin kaudella. Härmällä on kuitenkin kaikki edellytykset taistella sarjan kärkipäässä, kuten treenipelit on osoittaneet ja ainoa tavoite tietysti pitää olla kärkipäässä. Treeneissä on ollut hienoa katsoa jälleen kunnon tekemisen meininkiä, jota sarjan kärkipäähän sijoittuminen vaatii, ”Hessu” pohtii kautta joukkueen näkökulmasta.

     

    Viitasen omaa valmistautumista on häirinnyt loukkaantumiset. Vammakierre alkoi viime kaudella jalkavammalla, jonka takia loppukausi meni sivu suun.
       -Suurin tavoite itsellä ensi kaudelle on päästä jälleen kuntoon loukkaantumisten jäljiltä, joita viime kaudella ja alkutalvesta on riittänyt. Kuntoon pääsemisen kautta haastaa tolppien välissä muita veskareita ja tuoda näin oma panos joukkueen menestykseen. Työn ja pelaamisen yhteen sovittaminen tuo lisäksi omat haasteensa ensi kauteen, mutta työnantajan puolelta on tulossa hieman apuja siihen suuntaan. Homma näyttää ihan hyvältä myös siltä osin, Heikki toteaa.


    Kuva Ari Kedonperä

     

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi