• Otteluraportti Härmä–NoPS 2-2 (0-0)

    Härmä ja NoPS jakoivat pisteet toistamiseen tällä kaudella, kun Kaurialassa päätösvihellyksen aikaan tulostaululla loisti kummallakin kaksi maalia. Kevätkierroksella Nokialla pisteet jaettiin 3-3 -lukemin, joten kahteen otteluun joukkueet iskivät yhteensä 10 maalia. Härmän maaleista vastasivat puskulla Antti Tapola ja upealla vaparilla Juuso Lindroos.

     

    Härmän ja NoPSin keskinäisestä historiasta löytyy tältä vuosikymmeneltä mielenkiintoinen tilastofakta. Edellisen kerran kotijoukkue on voittanut 17.6.2010, kun Härmä niisti pisteet NoPSilta kahdella Aaro Forssin ja yhdellä Ukri Soirilan maalilla 3-1 -lukemin. Sen jälkeen yhdeksän seuraavaa ottelua on päättynyt joko tasapeliin tai vierasvoittoon. Tällä kaudella ”taika” oli lähellä murtua ensin Nokialla, jossa NoPS siirtyi lisäajalla 3-2 johtoon, mutta Härmä tuli vielä väkisin tasoihin Tatu Mäkelän maalilla. Eilenkin loppuhetkien osuma oli lähellä, mutta tälläkin kertaa kotivoitto jäi ottamatta.

     

    Ottelun ensimmäinen jakso mentiin vahvasti vierashallinnassa. Härmä jäi jalkoihin etenkin keskikentällä ja NoPS pääsi liiankin rauhassa heittelemään palloja Härmän linjan taakse, jotka tuottivat usein ongelmia. Härmä pelasi ottelun ensiminuutit pirteästi, mutta viiden minuutin jälkeen NoPS alkoi ottamaan peliä haltuunsa yhä enemmän ja enemmän.
       Ensimmäinen kunnon paikka avausmaalille siunaantui 15'minuutin jälkeen NoPSin Pekka Äijälälle, mutta kurotus takatolpalta ei aivan riittänyt. Sama mies pääsi loistopaikkaan 36'minuutilla, mutta ohjaus kahdesta metriä painui vielä yli Tommi Vainion vartioiman Härmä-maalin. Minuuttia myöhemmin Vainio torjui upeasti NoPSin laukauksen boksista kulmapotkusta ja seuraava hieno hyvä reaktiotorjunta tuli heti perään, kun Joona-Petteri Valkama pääsi puskemaan seitsemästä metristä, mutta Vainion käsi ehti pallon tielle.
       Viimeisen vitosen aikana NoPS sai pallon kertaalleen Härmän maaliin, mutta tilanne oli paitsio ja kerran tolppaan. Tauolle lähdettiin NoPSin huippupaikoista huolimatta maalittomassa. Avausjaksolla Härmä ei saanut yhtäkään laukausta maalia kohti ja ne harvat hyökkäykset kuihtuivat kasaan heikkoon syöttötyöskentelyyn.


    Juuso Lindroos(10) ihailee Antti Tapolan työmoraalia
     

    Toiselle jaksolle Härmä teki muutoksia ja se piristi peliä. Viime kaudella tulleen vakavan polvivamman jäljiltä ensimmäistä kertaa tällä kaudella avauksessa ollut laitapuolustaja Kaarle Keskitalo jäi vaihtoon ja keskikentän pohjalla pelin aloittanut debytantti Niko Pimiä siirtyi vasemmaksi laitapuolustajaksi. Oikeana laitapuolustajana avausjakson pelannut Aare Turunen nousi keskikentän pohjalle Joni Lindroosin kaveriksi ja vaihdosta oikeaksi laitapuolustajaksi tuli Taneli Kantola. Keskustan pohjalla aloittanut Niko Pimiä, 24, tuli Härmään Sibbo Vargarnasta, jossa mies on pelannut laidalla puolustuksessa ja keskikentällä.

     

    Avausmaali syntyi 55'minuutilla Härmän pehmeän puolustuksen johdosta. NoPS sai pyöritellä palloa liian rauhassa pitkään boksin rajoilla ja lopulta pallo pelattiin oikealle ja hyvän keskityksen päätteeksi Alessandro Järviö puski 0-1 -maalin.
       Härmä ei tappioasemassa viihtynyt kuitenkaan muutamaa minuuttia pidempään. 58'minuutilla loistavan ottelun pelannut Ersin Ramadani riisti pallon tyylipuhtaasti NoPSin vasemmalta laitapuolustajalta ja heitti tarkan keskityksen Antti Tapolan päähän, joka ei erehtynyt. Peli 1-1.
       Toiselle jaksoille mahtui yksi viiden minuutin kova painostusjakso NoPSilta, mutta Härmä onnistui pitämään rajusti rynnistäneet nokialaiset pahimmilta maalipaikoilta pois. Härmä siirtyi johtoon 80'minuutilla, kun Juuso Lindroos esitteli laukaisutekniikkaansa mukavan runsaslukuiselle yleisölle ja pamautti vaparin kaukaa tyylikkäästi riman alle, 2-1 Härmälle.
       Härmänkään johtoasema ei kauaa pitänyt, sillä NoPS tasoitti vain kahta minuuttia myöhemmin. Liian vapaasti laukomaan päässyt Pekka Äijälä onnistui yllättämään Tommi Vainion 16:n rajoilta ja peli jälleen tasan.
       Lisäajalla NoPSille aukesi vielä mahtava mahdollisuus iskeä voittomaali, mutta Härmän kapteeni Jussi Sorri pelasi tavoilleen ominaisesti, eli aina loppuun asti ja itseään likoon pistäen ja pelasti tilanteen upealla liu'ulla.

    Ersin Ramadani oli pelipäällä ja tuotti ongelmia NoPSin puolustukselle

     

    Härmän maalintekijä Juuso Lindroos toteaa, että ottelu oli vaikea.
       -Olimme ensimmäisen jakson unessa. Peli meni kävelyksi. Toisella jaksolla löytyi enemmän yritystä. Sekava ja vaikea peli, joka oli kovin rikkonainen. Ottelu olisi voinut kääntyä kummalle vaan, ”Linkku” pohtii. Kauden kuudennen maalinsa laukonut Lindroos onnistui toisen kerran pistämään vapaapotkun verkkoon, mutta on jälleen vaatimaton komeasta laukauksestaan.
       -Vastustajalla oli pieni maalivahti, joten ajattelin laukoa kohti vaan. Silloin tällöin lähtee hyvin.


    Juuso Lindroosin vapari painuu verkkoon

     

       -Olimme alkuvaiheissa purjeessa. Aloimme pelata vastustajan ensimmäisen maalin jälkeen. Emme saaneet peliä käyntiin ensimmäisellä jaksolla emmekä voittaneet kakkospalloja, toteaa puolestaan Härmän valmentaja Jouko Salminen.

     

    Samaan aikaan pelattu TKT:n ja EuPan välinen ottelu päättyi 1-1 pistejakoon ja Tampere United haki 0-2 -vierasvoiton Ilves/2:lta, joten sarjasijoitukset keskikastissa ja putoamisviivalla eivät muuttuneet. Härmä jatkaa sarjassa kuudentena 19 pisteellä ja NoPS on pykälää alempana 17 pisteellä. TKT pysyi kahdeksannella sijalla ja nousi 15 pisteeseen, ja on pisteen erolla viivan yläpuolella. Sarjan peränpitäjä EuPalla on koossa nyt kahdeksan pistettä.

     

    Seuraavan kerran Härmä taistelee pisteistä ensi keskiviikkona, kun joukkue matkaa Lamminpäähän Ilves-Kissojen vieraaksi. Tällä hetkellä I-Kissat on sarjassa toisena, mutta heillä on kierroksen ottelu vielä pelaamatta, joka on kärkikamppailu Raumalla Pallo-Iiroja vastaan sunnuntaina. Kärjessä Tampere United on 39 pisteessä, Ilves-Kissat toisena 31 pisteellä ja Pallo-Iirot kolmantena 30 pisteellä, mutta Kissoilla on yksi ottelu ja Iiroilla peräti kolme ottelua vähemmän pelattuna TamUun verrattuna.

     

    Härmä – NoPS 2-2 (0-0)
    55'min 0-1 Alessandro Järviö
    58'min 1-1 Antti Tapola (Ersin Ramadani)
    80'min 2-1 Juuso Lindroos
    82'min 2-2 Pekka Äijälä
    Varoitukset
    22'min Kaarle Keskitalo, Härmä
    49'min Alessandro Järviö, NoPS
    51'min Niko Pimiä, Härmä
    62ämin Jesse Kuusisto, NoPS

    Härmän avauskokoonpano (4-2-3-1): Tommi Vainio ; Kaarle Keskitalo – Jussi Sorri – Tommi Ijäs – Aare Turunen ; Joni Lindroos – Niko Pimiä – Joona Tuunainen – Juuso Lindroos – Ersin Ramadani ; Antti Tapola
    Härmän vaihtopenkki: Eero Viljanen(mv), Iiro Lintula, Vesa Virtanen, Ahmed Mohammed, Kalle Ojala, Giscard Mosamete & Taneli Kantola
    Härmän vaihdot:
    46'min Kaarle Keskitalo vaihtoon – Taneli Kantola kentälle
    56'min Joni Lindroos vaihtoon – Ahmed Mohammed kentälle
    64'min Aare Turunen vaihtoon – Vesa Virtanen kentälle
    83'min Antti Tapola vaihtoon – Iiro Lintula kentälle
    86'min Niko Pimiä vaihtoon – Giscard Mosamete kentälle

    Otteluraportin kuvat Ari Kedonperä

    Ottelupöytäkirja
    Lisää kuvia Facebookissa

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi