Perinteistä Härmäläistä futista jo vuodesta 1967

  • Sadan sarjaottelun Ijäs

    Härmän toppari Tommi Ijäs, 25, pelasi keskiviikkona uransa sadannen sarjaottelunsa Härmän paidassa. Matka Härmän kanssa alkoi vuonna 2010 ja nyt menossa on kahdeksas kausi vihreä nuttu yllä.
     

    Ijäs pääpallossa 10.6.2015 FC Jazz/2:ta vastaan

    Härmään Ijäksen houkutteli nykyinen JanPan päävalmentaja Jari Tiitta, joka valmensi ”Toukkaa” B-junioreissa. Sieltä Tiitta siirtyi Härmän valmentajaksi kaudeksi 2010 ja kyseli 17 vuotiaalta Ijäkseltä, kiinnostaako lähteä koittamaan siipiään miesten peleihin. Nykypäivään verrattuna suurin ero Härmän joukkueessa oli ikärakenne, sillä vielä kaudella 2010 Härmässä pelasi paljon kokeneita pelaajia, jotka jo enemmän tai vähemmän jäähdyttelivät uraansa. Pukukopista löytyi mm. Esa Mattilan, Ernö Vargan ja Tommi Salon kaltaisia kokeneita sotaratsuja, joiden sekaan 17 vuotias keltanokka liittyi.
       -Siihen aikaan Härmässä oli vähän enemmän vanhempaa porukkaa, kun nykyään on nuoria tosi paljon. Olikohan siellä silloin Lindroosin Juuso, Suhosen Jukka ja minä nuoriso-osastoa. Ujona poikanahan siellä sillon oltiin, Ijäs muistelee.

    Debyyttikaudella otteluita kertyi kaikkiaan 16. Pääasiallisesti Ijäs kuitenkin pelasi A-nuorten Ykköstä ja rooli Härmässä oli kokemuksen hakeminen vaihdosta sisään.
       -Härmässä oli ekalla kaudella vähän semmonen jämäminuuttien rooli. Kyllä siellä muutamat vähän isommatkin minuutit tuli, mutta pääosa matseista oli A-junnuissa Ykköstä.

     

    Ensimmäisiä kertoja Ijäs pääsi näyttämään taitojaan avauksessa 21.5.2010 Kaurialassa, kun Härmä seilasi kolmen ottelun tappioputkessa ja sitä lähdettiin katkomaan TPV/2:n kustannuksella. Keskikentän keskustan miehitti tuolloin 17 vuotiaat Lindroos & Ijäs ja ottelusta muodostui ikimuistoinen etenkin Tommille. TPV/2 meni heti alkuun jo kahden maalin johtoon, mutta 29 minuutilla Härmä sai kavennuksen, josta vastasi uransa ensimmäisellä maalillaan Ijäs.
       -Tais olla kulmapotku, Ijäs muistelee ja ne muistikuvat pitävät paikkansa.
       Juuso Niemisen tarkka kulmapotku löysi Ijäksen pään, joka puski pallon tolppaa hipoen sisään. Avausjaksolla Anssi Laine onnistui vielä hyödyntämään vieraiden virheen ja toisella jaksolla Aaro Forss sinetöi Härmälle 3-2 -voiton.

     

    Ensimmäisinä kausina Ijästä käytettiin kentällä monissa rooleissa.
       -Ekalla kaudella ja oikeestaan vielä tokallakin pelasin millon mitäkin paikkaa. Olin topparina, keskikentän keskustassa, kymppipaikalla ja välillä kärkikin, ”Toukka” muistelee.

     

    Avauskaudella syntyi myös toinen maali, joka on painunut Ijäksen mieleen vahvasti. Kyseessä oli ottelu PJK:ta vastaan 8.syyskuuta ja Ijäs sai vastuuta hyökkäyspäässä.
       -Taisin olla kärjessä tai 10-paikalla sen matsin. Varga heitti puolikentästä timanttisen pallon boksiin ja meikäläinen paino suoraan ilmasta volleylla vastaan tulleen veskan puikoista maalin. Se oli niin sanotusti uskomattomasti ajoitettu juoksu, timanttinen pallo ja vuorenvarma viimeistely, Ijäs nauraa.


    Ijäs ottamassa alkulämpöä Vaasassa 2012
     

    Loukkaantumiset alkavat rienaamaan
    Toiselle Härmä-kaudelle joukkueelle vaihtui valmentaja, kun Reijo Vuorinen tuli peräsimeen. Talvikaudella Ijäs oli sekä ikäluokkansa akatemian että Härmän mukana. Kauden aikana otteluita kertyi Kolmosessa 15 kappaletta, mutta kaudesta on erityisesti jäänyt mieleen Suomen Cupin ottelu Gnistania vastaan.
       Sarjaporrasta ylempänä pelannut Gnistan tuli Pullerihalliin vierailulle ja ottelu alkoi kansainväliseen tyyliin iltamyöhään. Kyseessä oli viidennen kierroksen ottelu ja Härmä oli lähellä yllättää Gnistanin, mutta lopulta tie nousi pystyyn kellon ollessa jo seuraavan päivän puolella.
       -Meillä meni Cup sillä kaudella aika hyvin. Gnistanille tiputtiin lopulta jatkoajan jälkeen rankkareilla. Taisin pelata Turusen Ilkan toppariparina siinä ottelussa, Ijäs muistelee.

     

    Matkansa kauden 2011 Suomen Cupissa Härmä aloitti Nelosessa pelannutta FC Tamperetta vastaan, joka kaatui 2-1. Toisella kierroksella tammikuun 24.päivä vastassa oli Kutosessa pelaava Ikurin Vire, jota vastaan Ijäs sai paikan kärjessä. Jälki oli kovaa, sillä 6-0 -voittoon päättyneessä ottelussa tahtipuikkoa heilutti Ijäs, joka iski ottelussa toistaiseksi uransa ainoan hattutempun.

     

    Sarjassa Härmällä sujui loistavasti, mutta Ijäksen oma kausi jäi rikkonaiseksi.
       -Aloitin armeijan 2011, niin loppukausi jäi senkin takia vajavaiseksi. En loppukaudesta paljon pelannut, olisko siinä ollut lisänä joku perinteinen nilkkavamma.

     

    Sarjan päätöskierros oli dramaattinen. Härmä matkasi sarjakärkenä vierasotteluun PJK:ta vastaan ja jokaisella oli tiedossa, että voitolla nousu Kakkoseen on varma. Peli kuitenkin sakkasi Pirkkalan keskuskentällä pahemman kerran ja PJK oli nopeasti kahden maalin johdossa. Lopulta peli auennut missään vaiheessa ja pisteet jäi Pirkkalaan, joka tiesi tippumista kakkossijalle, kun samalla NoPS hoiti oman ottelunsa.
       -Vikassa matsissa en ollut mukana, mutta olihan se valtava pettymys, Tommi muistelee.

     

       -2011 vuonna valmensin muuten monia junnuja, ketkä nyt on nykyjoukkueessa mukana. Olin apulaisvalmentajana, Ijäs lisää ja viittaa nykyisiin 96-97 -syntyneisiin Härmän pelureihin.

     

    Talvikausi toi tullessaan kuitenkin nousun kabineteissa, kun NoPS ei ottanut paikkaa Kakkosessa vastaan ja Härmälle se kelpasi. Joukkue oli aloittanut valmistautumisen Kolmoseen, mutta tammikuun ensimmäisillä viikoilla sarjataso olikin vaihtunut pykälää ylemmäksi. Kakkosessa Ijäs pelasi yhdeksän ottelua, mutta sekin kausi oli kovin rikkonainen.
       -Armeijan takia harjoittelu jäi vajaaksi ja sen sitten huomasi loppukaudesta, kun alkoi tulemaan loukkaantumisia. Siinä vaihtui vielä valmentajakin sillä kaudella. ”Reiden” (Vuorinen) mukana pääsin vielä jonkun verran pelaamaan, mutta ”Milen” (Janne Hyökyvaara) aikana pelasin vain Ilvestä vastaan, josta tuli 5-0 takkiin ja viimesessä matsissa Pullerihallissa TPV:tä vastaan. Muuta en tainut pelatakaan, Ijäs naurahtaa.


    Härmä säilyi kauden 2012 päätteeksi Kakkosessa ja Ijäksen vankkana aikomuksena oli ottaa avauksen paikka Kakkosen joukkueessa. Armeija oli takanapäin ja Ijäs painoi talvikauden hommia niska limassa, kunnes yksi tilanne muutti suunnitelmat täysin.
       -2013 talvikauden treenasin tosi paljon ittekseni ja tavoite oli olla kovassa kunnossa, mutta sitten erehdyin meneen harjoituskaudella samaan irtopalloon Mäkelän Tatun kanssa. Polvilumpio meni sijoiltaan ja murtui. Sieltä lähti polvilumpion alapuolelta aika iso luunpala mikä kiinnitettiin leikkauksella takaisin. Siinä meni toipumiseen aika pitkä aika, Ijäs toteaa.

       -Aluks ei saanut taivutella ollenkaan jalkaa ja sitten katos kaikki lihakset, kun koko kesän sai vaan kävellä. Puolen vuoden jälkeen sai alkaa vähän hölkkäämään ja 9kk jälkeen varovasti treenaileen ja potkiin, Ijäs muistelee vaikeaa vuotta.

    Paluu Kolmoseen ja pelikentille
    Härmän kausi 2013 ei hurraahuutoja aiheuttanut. Pitkän kauden päätteeksi Härmä oli selvällä erolla sarjan viimeinen ja ottelut jatkuivat Kolmosessa. Kaudesta muodostui joukkueelle hyvinkin haastava, sillä kauden aikana Härmä voitti vain viisi ottelua ja oli putoamistaistossa läpi kauden. Ijäs pelasi kauden aikana 16 ottelua.
       -Meillä vaihtu joukkue niiden Kakkosen vuosien jälkeen rajusti. Siinä kokeneemmat kaverit lopetti ja nuoria alkoi tulemaan mukaan, ”Toukka” toteaa.

     

    Henkilökohtaisella tasolla paluu pelikentille oli iso asia.
       -Se oli hienoa päästä taas pelaamaan ja treenaamaan, vaikka talvi jännittikin paljon. Kaikki kontaktitilanteet pelotti treenikaudella, mutta siitä sitten vaan koitti saada ne pois takaraivosta. Muutaman kerran joutui sillä kaudella tulemaan vaihtoon, kun polvi alkoi kipuilla.

    Ijäs jälleen tositoimissa sarjapeleissä pitkän tauon jälkeen. Vastassa FC Tigers 8.5.2014
     

    Kausien 2015 ja 2016 aikana Ijäs pelasi kummallakin kaudella 14 ottelua. Pienet vammat pitivät miehen paikoin pois kokoonpanosta ja viime kaudella Ijäkselle nousi myös uran ensimmäinen punainen kortti, kun Toukka ajettiin ulos 11.5. Ilves-Kissoja vastaan, jonka myötä tuli parin ottelun huili.
       Kaudella 2015 katkesi neljän vuoden maaliton putkikin, kun Ijäs onnistui Kaurialassa 10.6. FC Jazzin kakkosjoukkuetta vastaan. Maali oli tyylikäs volley, josta joukkue säännöllisesti kuulee tarinan. Tuon ottelun jälkeen Härmä ei ole Kaurialassa hävinnyt otteluakaan ja Toukan uran viides maalikin sarjaotteluissa odottelee vielä tulemistaan.
       Kaurialan illat alkavat pimentyä, joten kohta Toukan on aika lunastaa kauden alla lupaamansa kaksi maalia. Lähellä se on tällä kaudella jo ollut, sillä muutaman kerran pallo on erikoistilanteista saatu maaliviivallekin asti.
       -Katteettomia lupauksia ollut tälle kaudelle. On siellä muutama paikka ollut, harmi että just sattunut pakit tai veskat saamaan kehonsa eteen. Yhden voi kulmasta nikata vielä tällä kaudella. Kaks taisin joskus luvata ja siihen kylkeen 13 maaliin johtanutta syöttöä, mutta se ei taida ihan toteutua, Ijäs nauraa.
     

    Tällä kaudella Ijäs on välttynyt loukkaantumisilta ja pelannut jokaisen sekunnin virallisissa otteluissa. Yksi tekijä tähän on ollut oikeaoppinen treenaaminen nykyisen valmentaja Matti Hiukan alaisuudessa.
       -Treenattiin ja treenasin kovaa talvikauden ja nyt tässä oikeastaan ollaan parhaassa kunnossa mitä ikinä.

    Härmä lähti kovin odotuksin kausiin, mutta sarjasijoitus on tällä hetkellä tukevasti kuudentena.
       -Kolmonen on minunkin aikana koventunut paljon. Tuolta tulee koko ajan kovia junnuja, jotka ei ehkä vielä Veikkausliigan, Ykkösen tai Kakkosen tasolle yllä, mutta koko ajan sarja kovenee. Sarjaportaiden välillä ei enää ihan hirveetä eroa ole, varsinkin Kakkosen putoajakanditaattien ja Kolmosen kärkiporukoiden kanssa, Ijäs pohtii.

    Nauha kädessä Pirkkalassa 2016
     

    Sarjaotteluita on nyt takana tasan 100 ottelua ja mukaan on mahtunut myös Suomen Cupin ja Regions Cupin otteluita. Monelta nykyiseltä pelaajalta kun kysyy sellaisia otteluita, jotka on painunut mieleen, niin vastaukset tulevat yleensä läheltä. Niin myös Ijäksen tapauksessa ja se on merkki siitä, että vielä ei ole aika muistella menneitä sen tarkemmin, sillä katse on tulevaisuudessa ja seuraavassa ottelussa.
       -Se on jäänyt hyvin mieleen se Gnistan-peli ja muutenkin noi Cupin pelit. Mun mielestä oli hieno matsi se Regions Cupin peli SJK/Akatemiaa vastaan, vaikka rankkareilla tiputtiinkin. Tällä kaudella toi HJS-matsi jäänyt kans hyvin mieleen ja toinen vielä tulossa. Oli fiilistä kentällä ja yleisössä. Upee oli kattoo, kun Jonni (Thusberg) paino ekan häkin ja koko joukkue ryntäs sinne tuulettaan. Sama tietenkin toisessakin maalissa, Ijäs sanoo.

     

    Entä sitten miehen lempinimi? ”Toukka” ei välttämättä ole se sana, mikä ihmisillä ensimmäisinä tulee mieleen 190 senttisestä ilmatilan herrasta.
       -Se on niitä hyviä puolia, kun on faija ollut miehissä valmentajana. Tämmöset hauskat lempinimet mitä on vauvasta asti ollut, niin jatkuu miesten peleissä, Ijäs valottaa ja viittaa Härmä-uransa alkuvuosiin, jolloin isä Matti Ijäs kuului valmennustiimiin.

    Tilastot

     Kausi Kilpailu Ottelut Maalit Syötöt  
    2017 Kolmonen 16 (16/0) 0 0 1 0 0
      Regions Cup 4 (4/0) 0 0 2 0 0
    2016 Kolmonen 14 (14/0) 0 3 2 0 1
      Regions Cup 1 (1/0) 0 1 0 0 0
      Suomen Cup 3 (3/0) 0 2 0 0 0
    2015 Kolmonen 14 (13/1) 1 1 3 0 0
      Regions Cup 2 (2/0) 0 0 0 0 0
      Suomen Cup 1 (1/0) 0 0 0 0 0
    2014 Kolmonen 16 (14/2) 0 2  
      Regions Cup 4 (4/0) 0 0  
      Suomen Cup 1 (1/0) 0 0  
    2013 Kakkonen -      
    2012 Kakkonen 9 (6/3) 0 0  
      Suomen Cup 3 (3/0) 0 0  
    2011 Kolmonen 15 1    
      Suomen Cup 2* 3    
    2010 Kolmonen 16 2    

    *Pöytäkirjojen puutteesta johtuen tarkkaa lukua ei ole tiedossa

    Pelitilannekuvat: Ari Kedonperä
    Vaasan lämmittelykuva: Riku Laine

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi