• Valtteri Kaarna jatkaa Härmässä

    Valtteri Kaarna, 19, jatkaa Härmässä. Edustusjoukkueessa ”Vade” debytoi jo 17-vuotiaana kaudella 2014, joten tuleva kausi on nuorelle miehelle vihreäpaidoissa jo neljäs.

     

    Valtteri on toisen polven Härmäläinen, sillä hänen isänsä Matti Kaarna edusti Härmää ansiokkaasti pelikentillä kolmella eri vuosikymmenellä. Isä-Kaarna oli kivikova puolustuspään pelaaja, mutta poika-Kaarnasta on kuoriutunut keskikentän keskustan monipuolinen taituri.

     

    Avauskaudella Härmässä Kaarna sai vastuuta kaikkiaan kahdeksassa Kolmosen ottelussa ja kolmessa Regions Cupin pelissä. Maalitili miesten tasolla aukesi heti debyyttikaudella, kun Kaarna onnistui maalinteossa TPV/2:ta vastaan Kaurialassa 21.5.2014.

     

    Kaudella 2015 pelejä Kolmosessa kertyi kaikkinensa yhdeksän. Tilastomerkintöjä näissä otteluissa kirjattiin yksi ja se tuli varoituksen muodossa. Viime kaudella 2016 Kolmosessa vastuuta tuli jälleen yhdeksässä ottelussa ja Suomen Cupissa vyölle kertyi kolme peliä. Viime kaudella Kaarna onnistui maalinteossa kerran, kun kaunis laukaus painui vastustamattomasti yläkulmaan Pullerin nurmella EuPaa vastaan 30.heinäkuuta. Suomen Cupin kolmesta ottelusta tehoja kertyi yhden maalisyötön verran.

     

    Kolmosessa Kaarnalla on takanaan kaikkinensa siis 26 ottelua ja cuppien pelit lisättynä virallisia otteluita Härmän edustusjoukkueessa on kertynyt 32. Viime vuosien aikana Vadella on ollut muutamia turhauttavia loukkaantumisia, jonka lisäksi armeijakin häiritsi tekemistä vihreällä veralla. Nyt varusmiespalvelus on kuitenkin suoritettu ja mieskin pysynyt kokolailla hyvin ehjänä, joten pohja hyvälle kaudelle on valmiina.

     

       -Loistava valmentaja (Matti Hiukka) ja Härmä on myös mennyt ammattimaisempaan suuntaan. Sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseen, Vade listaa syitä siihen miksi jatkaa Härmässä.

     

    Henkilökohtaisella tasolla Kaarna toivoo, että saisi pelata hyvän ja ehjän kauden ja kehittyä urheilijana. Joukkueelle tavoitteet ovat ajatuksissa selkeät.
       -Kyllä tässä nousua lähdetään tavoittelemaan!

     

    Oman ripauksen maustetta tulevan kauden soppaan tuo paikallisottelut. Niitä odottaa myös Kaarna.
       -Kiihkeitä derbyjä tulossa. Kentällä nähdään kiimainen Härmä ja odotan yleisöryntäystä Kaurialan Pyhättöön.

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi