• Otteluraportti Härmä - Ilves/2 2-1 (2-1)

    Härmä selvitti tiensä Suomen Cupin neljännelle kierrokselle lauantaina, kun Ilves/2 kaatui Pullerin tekonurmella 2-1 (2-1). Ottelu oli viihdyttävä, jossa Härmä joutui tekemään täyden päivätyön jatkopaikan eteen.


    Ottelun alku oli vahvasti Härmän. Ensimmäisen viiden minuutin aikana Ilves/2:n kosketukset palloon tulivat vain purkupallojen ja katkojen muodossa, kun Härmä hallitsi pelivälinettä. Viiden minuutin jälkeen toppari Aare Turunen heitti hyvän korkean pallon vasempaan laitaan Jonni Thusbergille, joka pelasi pallon nopeasti Valtteri Kaarnalle. Ilves/2 -puolustaja joutui rikkomaan Kaarnaa ja Härmälle tuomittiin sivuvapari rangaistusalueen ja sivurajan välistä. Pallon taakse asettui Juuso Lindroos, jonka tarkka keskitys löysi Thusbergin pään ja tämä puski pallon taidokkaasti oikeaan yläkulmaan ja Härmä siirtyi 1-0 johtoon 6'minuutin jälkeen.

      
    Johtomaalin jälkeen Härmän peli kuitenkin sekosi ja Ilves/2 pääsi peliin mukaan. Ottelun ensimmäinen varoitus tuli 8'minuutilla Jussi Sorrille, jonka liukutaklaus osui pallon sijasta vastustajaa jaloille. Ilves/2 sai luotua muutaman puolikkaan paikan, mutta ei saanut tulosta aikaiseksi. Sekavat ja rikkonaiset otteet kentällä saivat jatkoa 12'minuutilla, kun vieraiden Lassi Nummela kuittasi itselleen keltaisen kortin. Seuraava maalipaikka aukesi Tatu Mäkelälle, joka pääsi 13'minuutilla puskemaan Lindroosin antaman kulmapotkun, mutta omissa korkeuksissa olleen Mäkelän pusku painui metrin oikealta ohi.
      
    21'minuutilla Härmän sekavat otteet lopulta kostautuivat, kun Ilves/2 pääsi helposti iskemään pelin tasoihin. Virhe toisensa jälkeen tuotti avopaikan Topias Järvelälle, joka sijoitti pallon varmasti boksista sisään ja peli 1-1. Härmä otti johtonsa takaisin kuitenkin heti seuraavasta hyökkäyksestä. 23'minuutilla Thusberg keskitti vasemmalta laidalta boksiin, jossa Härmäläisillä oli yllättäen tilaa ja aikaa vaikka kuinka paljon. Keskitys löysi Kaarnan, joka tiputti pallon hienosti viereensä Juuso Lindroosille, jonka laukaus painui vasempaan alanurkkaan ja Härmä 2-1 johtoon.
      
    Johtomaalin jälkeen Härmän peli oli jälleen tovin sekavaa, mutta tällä kertaa se vaihe ei onneksi kestänyt viittä minuuttia pidempään. Seuraavat maalipaikat aukesivat aktiivisesti avausjaksolla pelanneelle Valtteri Kaarnalle. Ensin 27'minuutilla Vade pääsi yrittämään 16:n rajoilta, mutta laukaus suuntautui liiaksi päin. Kaksi minuuttia myöhemmin sama mies laukoi samasta paikasta, tällä kertaa volleyllä, mutta pallo painui rahtusen yli vieraiden maalin. 30'minuutilla Härmä sai paikkansa kulmapotkusta lisätä johtoa, mutta kaikki kolme yritystä jäivät maalin edessä olleeseen ihmismassaan ja seuraava kulmapotku päättyi Hamid Daghdughin ohipuskuun.
       Ottelun kolmas varoitus tuli 36'minuutilla Ilveksen Joona-Matias Ahonpäälle, joka rappasi Hamidia oikealla laidalla. Minuuttia myöhemmin Hamid haastoi laidallaan uudestaan ja tällä kertaa tuli heittämällä ohi. Syöttö löysi Lindroosin, mutta laukaus hyvältä paikalta painui muutamia senttejä vasemmalta ohi. Avausjakson lopussa ei enää maalipaikkoja nähty ja Härmä lähti tauolle 2-1 johdossa.


    Toiselle jaksolle Ilves/2 tuli alusta asti kovaa. Avausjaksolla Härmällä oli tilaa ja aikaa rakennella peliä, mutta toisella jaksolla ääni kellossa muuttui. Mitä pidemmälle toinen jakso eteni, sitä selkeämmin Härmä joutui puolustuskannalle. Välillä mentiin pitkiäkin aikoja, kun Härmä ei päässyt edes puolikentän toiselle puolelle. Ilveksen aktiivinen prässi pakotti Härmän hosumaan syötöt, jonka seurauksena harhasyöttöjen määrä nousi korkeaksi.

      
    Kovasta paineesta huolimatta Ilves/2 ei päässyt kunnon maalipaikoille, sillä Härmä puolusti todella hyvin. Ensimmäinen kunnon paikka toisella jaksolla tulikin Härmälle, kun 68'minuutilla Jonni Thusberg pääsi laukomaan kulman jälkitilanteesta, mutta Ilves/2 -vahti Miska Jurva venyi upeaan torjuntaan. Seuraava paikka iskeä naula arkkuun siunaantui 74'minuutilla vaihdosta kentälle tulleelle Kalle Aaltoselle, joka pääsi läpiajoon Juuso Lindroosin upeasta syötöstä. Aaltonen päätti yrittää kiertää Jurvan, mutta se yritys jäi puolitiehen ja huippupaikka kuivui kasaan. Ilves/2 painoi loppuun asti kovalla höyryllä, mutta eivät siltikään onnistuneet luomaan kunnon maalipaikkoja.
       Lisäajan toisella minuutilla vieraiden kapteeni Mikko-Jussi Laine lanasi todella rumasti Härmän Casimir Kallion. Kummankin ottelu loppui siihen, Laine lähti suoralla punaisella kortilla suihkuun ja kovan iskun nilkkaansa saanut Kallio kannettiin kentältä pois. Lisäaikaa pelattiin lopulta kahdeksan minuuttia, jonka jälkeen raikui vapauttava päätösvihellys. Härmä jatkoon 2-1 (2-1) -voiton myötä.


    Avausjaksolla Härmän näkyvimmät yksilöt löytyivät hyökkäyspäästä, kun kolmikko Jonni Thusberg-Valtteri Kaarna-Juuso Lindroos piti Ilves/2-puolustusta ahtaalla. Kyseinen kolmikko olikin juonimassa Härmän kummatkin maalit. Toisella jaksolla kiitosta ansaitsee koko joukkue kurinalaisesta puolustuksesta. Puolustuslinja Giscard Mosamete – Aare Turunen – Jussi Sorri – Tommi Ijäs hoitivat hommansa hienosti keskikentän antaessa tukea. Härmän päävalmentaja Kari ”Kitu” Lindholm oli tyytyväinen ottelun antiin sekä tuloksellisesti, että pelillisesti.
      
    -Tämä oli erittäin hyvä taistelu. Toisella jaksolla pelimme vähän hajosi, mutta kokonaisuutena olen todella tyytyväinen joukkueemme peli-ilmeeseen. Tästä on hyvä jatkaa cupin pelejä ja kohti sarjakauden alkua. Olemme menneet koko ajan eteenpäin, Kitu toteaa.
     

    Neljäs kierros arvotaan 22.helmikuuta. Mukaan Suomen Cupiin tulevat Ykkösen ja Kakkosen joukkueet, sekä kuusi joukkuetta Veikkausliigasta.

    Härmä lauantaina:
    Heikki Viitanen ; Giscard Mosamete – Jussi Sorri – Aare Turunen – Tommi Ijäs ; Tatu Mäkelä ; Jonni Thusberg – Valtteri Kaarna – Atte Ekholm – Hamid Daghdugh ; Juuso Lindroos
    Härmän vaihtopenkki:
    Roope Vainio (mv), Kalle Aaltonen, Antti Kukkula, Casimir Kallio
     
    & Vesa Virtanen
    Härmän vaihdot:
    67’min Tatu Mäkelä vaihtoon – Kalle Aaltonen kentälle
    78’min Hamid Daghdugh vaihtoon – Casimir Kallio kentälle
    80+4’min Casimir Kallio vaihtoon – Vesa Virtanen kentälle
    Ottelun maalit:
    6’min 1-0 Jonni Thusberg (Juuso Lindroos)
    21’min 1-1 Topias Järvelä
    23’min 2-1 Juuso Lindroos (Valtteri Kaarna)

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi