• Derbyennakko HJS-Härmä

    Paikallisen jalkapalloväen sormet alkoivat mukavasti syyhytä viime kaudella viimeistään siinä vaiheessa, kun HJS:n nousu Kolmoseen varmistui. Ansaitun sarjanousun myötä ihmiset tiesivät, että kaudella 2017 pelataan jälleen Hämeenlinnan paikallisotteluita. Nyt pitkä odotus on päättymässä, sillä ensimmäinen ottelu HJS:n ja Härmän välillä koittaa huomenna perjantaina Kaurialassa klo 18.30


    Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry ilmestyi kaupungin jalkapallokartalle vuonna 1999 neljän junioriseuran yhdistyessä. Seuran edustusjoukkue on kuitenkin tuoreempi ilmestys, joka laitettiin pystyyn viime kaudeksi. Sarjapaikan HJS Akatemia -nimellä virallisesti kulkeva edustusjoukkue sai Nelosesta Parolan Visalta, jossa iso osa joukkueen pelaajia pelasi kaudella 2015 hakien sarjanousua.
       Viime kausi olikin HJS:n näytöstä alusta loppuun. Edustusjoukkueen debyyttikausi piti sisällään 22 Nelosen ottelua ja niistä jokainen päättyi hämeenlinnalaisten voittoon. Ykkössija irtosi 14 pisteen turvin ja maalierokin oli järisyttävä 138-6. Kokonainen kausi ilman pistemenetyksiä on äärimmäisen kova saavutus, on sarjataso mikä tahansa, ja nousu Kolmoseen oli enemmän kuin ansaittu.

     

    Tällä kaudella HJS on jatkanut siitä mihin viime kaudella jäi. Mukaan mahtuu yksi tahra tilastoissa, kun Loiske yllätti kotikentällään HJS:n 19.toukokuuta 1-0 (1-0), mutta loput kuusi ottelua on päättynyt HJS:n voittoihin. Alakerta on pysynyt tiiviinä myös Kolmosessa, sillä seitsemässä ottelussa HJS on päästänyt vain neljä maalia ja neljästi vastustaja on jätetty nollille.
       Kotijoukkueena toimivan HJS:n alakerrasta löytyykin laatua. Ei liene liioittelua väittää, että joukkueen riveistä löytyy Kolmosen paras toppari. Alakerran johtajana toimii seitsemän Veikkausliigakauden kokemuksella 29-vuotias Markus Joenmäki, joka on myös suuri uhka kentän toisessa päässä ja siitä on osoituksena tämän kauden neljä maalia. Joenmäen vierellä toisena topparina on pelannut Niko Äkräs, joka teki debyyttinsä miesten peleissä kaudella 2014 Härmän paidassa. Kilpailua keskuspuolustukseen kuitenkin tuo Matias Caven, joka liittyi HJS:n joukkueeseen kesäkuun alussa eikä ole vielä tositoimiin ehtinyt, mutta kenties Cavenin debyytti nähdään perjantaina. Laitapuolustajista etenkin oikealla vaikuttava Toivo Peltoniemi omaa potentiaalia myös korkeammille sarjatasoille.
       Puolustuslinjan takana viimeisenä lukkona on ollut Ville Kalervo, joka kuuluu sarjan eliittimaalivahteihin. 27-vuotias kassari torjui FC Hämeenlinnan maalilla kaikkiaan 57:ssä Ykkösen ja 25:ssä Kakkosen ottelussa ja omaa erinomaiset torjuntataidot. Kaudella 2013 Härmän ja FC Hämeenlinnan pelatessa kolme paikallisottelua torjui Kalervo kaikissa FC:n maalilla ja piti maalinsa puhtaana kaikissa kolmessa ottelussa. Toimettomana mies ei näitä otteluita joutunut viettämään, vaan mukaan mahtui tusinan verran laadukkaita torjuntoja.
       -HJS on todella tasainen ja laadukas ryhmä, jonka suorittaminen on ollut huikealla tasolla. Markus Joenmäki on yksi johtavista pelaajista ja Ville Kalervo on todella laadukas maalivahti tälle sarjatasolle, toteaa Härmän pääkäskyttäjä Matti Hiukka HJS:n haastattelussa.

    Ville Kalervo on torjunut jalallaan Aaro Forssin yrityksen kaudella 2013. Kuva Ari Kedonperä

    Myös keskikentältä löytyy laatua. Joukkueen kapteenina toimii Härmässäkin pitkän uran tehnyt Otto Ojala, joka pelaa kenties uransa parasta jalkapalloa. Keskikentän keskustaan taitoa ja kokemusta tuo myös 32-vuotias Mikko Kalervo, joka pelasi kaikkiaan 198 ottelua FC Hämeenlinnan paidassa (2 Veikkausliigassa, 152 Ykkösessä ja 44 Kakkosessa). Ojala on kuulunut HJS:n vakioavaajiin ja Kalervo on vuorotellut viime ottelut avauksessa 16-vuotiaan Aleksi Wileniuksen kanssa. Nuori keskikentän taistelija on Härmän valmentajalle Hiukalle tuttu, sillä Wilenius vietti pari edellistä kautta RiPSissä, jossa vastuutakin tuli 18 Kolmosen ottelussa.
       Vasemmalla laidalla vakioavaajana on ollut Jere Suomalainen. Alati vaarallinen laituri vietti kauden 2015 Härmässä ja nakutti 22 sarjaotteluun tehot 15+12. Viime kaudella Suomalainen voitti Nelosen maalipörssin 29 osumalla, mutta tällä kaudella ruuti on ollut osaltaan vielä märkää ja vastustajan verkko on heilunut vasta kahdesti. Suomalaisen panos HJS:n hyökkäyspelaamiseen on kuitenkin valtaisa, jonka lisäksi työmoraali alaspäin on kova.
       Jos aiheutti maalivahti Kalervo torjunnoillaan traumoja Härmälle kauden 2013 otteluissa, niin myös Suomalainen oli paikallisotteluissa iso peikko Härmälle. Kaikkiaan FC Hämeenlinna onnistui iskemään kolmessa paikallisottelussa pallon Härmän maaliin kuudesti ja näistä viisi syntyi Suomalaisen toimesta.
       Hyökkäyspäästä kun löytyy vielä Valkeakoskelta HJS:n vahvuuteen tulleet Jussilan veljekset Mika ja Matti, kokenut Juuso Huhtapelto sekä kolmesti tällä kaudella onnistunut Eetu Tapanainen, niin Härmän on syytä pysyä hereillä koko ottelun ajan. Lisäksi vaihdosta on heittää kentälle sarjan paras agitaattori Aleksi Latvanen.

     

    Härmä pääsee otteluun hyvistä lähtökohdista. Joukkueen terveystilanne on hyvä ja peliesityksissä suuntakäyrä on ollut vahvasti ylöspäin. Voittoja Härmällä ei kuitenkaan ole kuin kaksi, joten niitä pitää alkaa ottamaan enemmän. Maalipaikkoja Härmä on täyden pistepotin nappaamiseen luonut ottelusta toiseen riittävän määrän, pois lukien murheellinen NoPS-ottelu, mutta pallon saaminen sisään on osoittautunut harmittavan haastavaksi.
       -Tekeminen kentällä on ollut tasaista. Meillä on NoPS-peliä lukuunottamatta ollut aina mahdollisuus voittoon. Omista virheistä vastustaja on rankaissut. Tekemisen meininki on joukkueessa kuitenkin koko ajan hyvä, Hiukka kertoo HJS:n haastattelussa.

    Härmä sai HJS:n tavoin toppariosastolle kilpailua tovi sitten, kun Aleksi Topinoja palasi opinnoistaan kesälomille Hämeenlinnaan ja liittyi Härmän vahvuuteen. Topinoja ehti luutia viime viikolla jo täydet minuutit Ilves-Kissoja vastaan. Pelaaminen pitkän tauon jälkeen maistui hyvältä.
       -Kyllähän se hyvältä tuntu. Futis on aina kivaa pelata ja pitkästä aikaa varsinkin kun sai vähän pallotatsia, niin olihan se tosi kivaa, Topinoja kertoo.
       Perjantain ottelusta Topinojalla on tähtäimessä luonnollisesti vain yksi asia.
       -Voittoa tietysti lähdetään hakemaan. Kiva päästä pelaamaan vanhoja pelikavereita vastaan ja tehdä ehkä pieniä jekkuja siellä pelikentällä, ”Topi” toteaa Härmä-TV:n haastattelussa.

     

    Alkukauden Härmä tuskaili maalinteon kanssa, mutta viime otteluissa palloa on saatu jo verkkoonkin. Kolme edellistä ottelua on mennyt ilman tappioita ja maalinteossa Härmä on onnistunut näissä matseissa yhdeksän kertaa. Hyökkääjä Aaro Forss on kolmen ottelun mittaisessa maaliputkessa ja myös Jonni Thusberg on saanut onnistumisia, vaikka viime ottelussa maalitiliin ei lisäystä tullutkaan.
       Sarjataulukkoa tuijottamalla HJS lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Sarjasijoitus on toinen, mutta kahdella pisteellä sarjaa johtava NoPS on pelannut ottelun enemmän, joten täydellä pistepotilla HJS nousisi takaisin sarjan piikkipaikalle. Härmän sijoitus on kahdeksas, mutta keskikasti on tasainen. Kärki on kuitenkin karannut Härmältä jo 12 pisteen päähän.

    HJS viisi viimeistä
    30.05. TKT – HJS 2-4 (2-3) | Huhtapelto(2), Joenmäki(2)
    26.05. HJS – PJK 3-0 (0-0) | Tapanainen, Suomalainen, Mikkonen
    19.05. Loiske – HJS 1-0 (1-0)
    12.05. HJS – JanPa 4-0 (1-0) | Wilenius, Ma.Jussila, Suomalainen, Joenmäki
    05.05. TP-T – HJS 0-1 (0-0) | Joenmäki
    Härmän viisi viimeistä
    01.06. Härmä – I-Kissat 2-2 (1-1) | Oma Maali, Forss
    23.05. TPV/2 – Härmä 0-4 (0-1) | Palomäki, Thusberg, Forss, Oma Maali
    17.05. Härmä – Ilves/2 3-3 (1-2) | Forss, Jo.Lindroos, Thusberg
    12.05. NoPS – Härmä 5-1 (1-1) | Ju.Lindroos
    04.05. Härmä – PS-44 1-0 (0-0) | Tapola

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi