• Matti Hiukka Härmän päävalmentajaksi

    Härmä ja Matti Hiukka ovat solmineet 2+1 -vuotisen valmentajasopimuksen. Työnteon joukkueen kanssa Hiukka, 41, aloittaa marraskuussa.

    Kuva Juhani Salo / Hämeen Sanomat

     

    Pelaajaurallaan Matti Hiukka oli hyökkääjä edustaen RoPSia, FC Jokereita, HJK:ta ja Tampere Unitedia. Kaudella 1998 Hiukka voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden RoPSin paidassa. Rovaniemeltä lähtöisin oleva Hiukka aloitti valmennusuransa kaudella 2005 Santa Clausin pelaajavalmentajana, josta siirtyi ensimmäisen kauden jälkeen pelkästään valmentajaksi. Hiukan komennossa Santa Claus kipusi kausien 2005-2010 välisenä aikana Kolmosesta Ykkösen nousukarsintoihin, joissa kuitenkin HIFK vei pidemmän korren ja nousi Ykköseen.

    Santa Clausin aikana Hiukka suoritti valmentajaopintoja ja sai taskuunsa vuonna 2010 UEFAn A-lisenssin. Kaudeksi 2011 Hiukka siirtyi Veikkausliigaan RoPSin kakkosvalmentajaksi John Allenin aisapariksi. Allenin saatua potkut elokuussa 2011 Hiukka nousi RoPSin päävalmentajaksi.

     

    Viimeiset kaksi kautta Hiukka on viettänyt Riihimäellä valmentaen RiPSiä. Hämeenlinnaan Hiukka tulee täynnä motivaatiota.
       -Härmästä otettiin yhteyttä ja asiat tuntui menevän kaikin puolin hyvin. Keskustelut seurajohdon kanssa siitä mitä he haluavat ovat menneet hyvin yksiin omien ajatusten kanssa. Alku on ollut mutkatonta, Hiukka avaa.

     

    Hiukka vaatii sekä pelaajilta että itseltään paljon. Entisenä ammattilaisena sekä kouluttautuneena valmentajana Hiukka tietää treenaamisen merkityksen, mutta ymmärtää myös alasarjojen realiteetit.
       -Ammattilaisena mm. Pasi Rautiaisen kanssa treenattiin kahdesti päivässä, siinä tuli pitkiä päiviä ja siellä ei löysäilyä katseltu. Pitää kuitenkin suhteuttaa tämä taso missä nyt ollaan. Pelaajat käy töissä ja opiskelee, joka aina verottaa. Kyllä se kuitenkin siitä lähtee, että määrällisesti harjoittelua pitää olla aika paljon ja tekemisen laatu mahdollisimman korkea. Siinä tietenkin tarvitaan monia tekijöitä, ei se ole pelkästään yksin minun show, vaan siihen tarvitaan monen eri alan osaajia alkaen fysiikkapuolesta ja apuvalmentajan roolista. Yhteistyöllä tässä tehdään tiimi. Rasituksen ja levon suhde pitää olla kunnossa, jotta pelaajilta voi jotain vaatia. Varmasti talvella tulee hetkiä, jolloin pitää väsyneenäkin osata tehdä, mutta jos väsyneenä teet asioita oikein, niin se kehittää, Hiukka tietää.

     

    Pelifilosofiassaan Hiukka suosii mahdollisuuksien mukaan taidokasta, syöttöpeliin perustuvaa jalkapalloa, jossa yksi tärkeimpiä tekijöitä on kuitenkin asenne.
       -Haluan pelaajilta mahdollisimman aktiivista, rohkeaa futista. Aina siihen kuitenkin vaikuttaa käytössä oleva materiaali, tieten tahtoen ei lähdetä hakkaamaan päätä seinään. Tarkoitus on tehdä nimenomaan joukkue, kun joukkuepelistähän tässä on kysymys. Joukkueesta pitää aistia työteliäisyys ja ryhdikkyys. Pelejä voidaan hävitä, mutta se millä tavalla ne hävitään, siinä on isoja eroja. Jos vastustaja on parempi, mutta antaa kaikkensa, niin sille ei mahda mitään. Peliin ei pidä mennä osallistumaan, vaan sinne pitää mennä antamaan kaikkensa. Ilon ja hien kautta, ”Bägi” kertoo.

     

    Hiukan ensimmäisiä projekteja valmentajana on luonnollisesti joukkueen kasaaminen.
       -Työnteko joukkueen kanssa aloitellaan marraskuussa ja siitä se lähtee liikkeelle. Tavoite on saada suurin runko kasaan jo tämän vuoden puolella, joka on aina haasteellista. Sitoutunut ja mahdollisimman laadukas joukkue kasaan jo tämän vuoden puolella ja riittävästi laatua tekemiseen.

      Takaisin
    3 kommenttia:
    Leevi    19:44:20 07.10.2016
    Pistähän Martti haisemaan! Hurmaalalta viime hetken tipsit sitte keväälä.
    Vastaa kommenttiin:
    Jore    11:40:59 09.10.2016
    Jotenki se Bäki Härmässä sointuu makiasti.
    Vastaa kommenttiin:
    Meku    11:27:34 26.01.2017
    Täällähän se Bägi luuraa
    Vastaa kommenttiin:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi