• Otteluraportti Härmä-I-Kissat 2-2 (1-1)

    Tasapelipisteessä oli Härmälle karvas sivumaku. Ottelu Ilves-Kissoja vastaan päättyi 2-2 (1-1) -numeroin, mutta kuoppaisella Kaurialan nurmella Härmällä oli kaikki mahdollisuudet täyteen pistepottiin. Tällä kertaa huippupaikoista ei kuitenkaan saatu sisään, joten pistejakoon oli tyytyminen.

     

    Ottelu tosiaan pelattiin Kaurialassa, vaikka tulospalvelussa pelipaikkana onkin Pullerin tekonurmi. Härmä ilmoitti piirille jo toista viikkoa sitten, että ottelu pelataan Kaurialassa, mutta jostain syystä piirissä ei saatu aikaiseksi vaihtaa pelikenttää oikeaksi. Ennen ottelua selvisi myös, että ottelun päätuomari Teemu Pylkkänen oli mennyt Pullerin tekonurmelle, kun liiton tulospalvelut sen pelipaikaksi osoittivat. Toivottavasti kukaan katsoja ei joutunut kärsimään tästä väärästä informaatiosta, jota piirin sivuilta sai, vaan löysi tiensä Kaurialaan.

     

    Itse peliin Härmä sai loistavan alun. Takana oli vain neljä minuuttia, kun Joni Lindroos lähetti ottelun toisen kulmapotkun boksiin. Pallo ajautui ihmismassan läpi ja lopulta Kissat-kapteeni Ville Puustinen laukoi pallon säärellään omaan maaliin.
       Seuraava paikka aukesi Jonni Thusbergille kymmenen minuutin jälkeen. Juuso Lindroos sujahti puolittaiseen läpiajoon ja tarjoili vielä vetopaikkaa oikealta mukaan rynnineelle Thusbergille, mutta kulma ajautui hieman liian pieneksi ja Kissat-vahti Jimi Salo torjui pallon kulmapotkuksi.
       14'minuutin jälkeen Thusberg sai illan toisen paikkansa, jonka petasi tällä kertaa kapteeni Pietari Palomäki. Määrämittainen ja maukas passi löysi Thusbergin jalan, jolla olisi ollut saumaa tsipata yli vastaan tulleen Salon, mutta Jonni päätyi laukaukseen. Jälleen Salo veti pidemmän korren ja pallo vietiin kulmalipulle, josta erikoistilanteista vastannut Joni Lindroos lähetti sen boksiin ja debyyttinsä tämän kauden osalta tehnyt Aleksi Topinoja pääsi puskemaan. Asento oli kuitenkin liian haastava ja pallo painui ohi.

    Kissojen numero 13 Ville Puustinen onnistui sutimaan tämän Joni Lindroosin antaman kulman omiin

    Härmä hallitsi peliä ensimmäisen parikymppisen ja oli ahnaampi kaksinkamppailuissa. Niitä ottelussa riitti, sillä Kaurialan kenttä ei vielä priimakunnossa ole, joten maata pitkin pelaaminen oli vähintääkin haastavaa. Kummatkin joukkueet rakentelivat hyökkäyksiään olosuhteiden pakottamana pitkälti pitkällä pallolla. Pitkissä pallossa ei myöskään otettu riskejä, josta osaltaan kieltään kertoo kulmapotkutilastot, jotka kirjattiin Härmälle 17-6.
       25'minuutin jälkeen Ilves-Kissat alkoi saamaan juonesta kiinni ja alkoi painamaan peliä Härmän päähän. Muutaman tuloksettoman boksihässäkän jälkeen vieraat sai tasoituksen, kun Berat Grabovci puski pallon kauniisti vasemman tolpan kautta ohi voimattoman Eero Viljasen. Pelikellossa 34'minuuttia ja ottelu 1-1.
       Tasoitusmaalin jälkeen Kissat painoi hetken vielä päälle ja sai muutaman hyvän paikan Jesse Jaakkolan laadukkaista kulmapotkuista. Viimeinen viisiminuuttinen pelailtiin tasaisissa merkeissä ja tauolle lähdettiin tasatilanteesta.

     

    Toista jaksoa oli takana kolme minuuttia, kun Härmän tolppa kolahti. Timor Inapshba peippasi itsensä nätillä kikalla vetopaikkaan, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus kolahti vain vasempaan tolppaan. Härmä-vahti Eero Viljanen oli laukauksessa hyvin mukana, joten todellista vaaraa tilanne ei aiheuttanut, vaikka tolppalaukaus aina säväyttääkin.
       Härmä ei toisen jakson ensimmäiseen varttiin maalipaikkoja saanut luotua. Ilves-Kissat sai muutaman, mutta ne oli hyvin puolittaisia. Tunnin pelin jälkeen Matti Hiukka teki ensimmäisen vaihtonsa ja Aaro Forss otti Juuso Lindroosin paikan hyökkäyksessä. Forssin panos näkyi heti, kun mies pelasi pallon Kissojen kulman jälkeen Leevi Saikkoselle, joka rynni vauhdilla ylöspäin. Kolmessa edellisessä ottelussa rangaistuspotkun Härmälle hankkinut Saikkonen rapattiin boksissa nurin, mutta tällä kertaa pilli ei soinut.
       65'minuutilla Härmä siirtyi jälleen johtoon. Palomäki löysi loistavalla syötöllä hetkeä aiemmin kentälle tulleen Forssin, joka räväkällä liikkeellä irtautui puolustajastaan ja laukoi pallon maaliin. Osa yli satapäisestä yleisöstä epäili, että Palomäen syöttö oli epäonnistunut laukaus, mutta sillä ei ole väliä, kun tulostaululle tulee yksi maali lisää.


    Aaro Forss laukoo Härmän 2-1 johtoon
     

    Johtomaali toi Härmälle hyvän virtapiikin ja kahta minuuttia myöhemmin Salo pääsi esittämään parastaan. Pallo ajautui ilmassa kohti Palomäkeä 17 metriin, josta ”Pietu” tälläsi puhtaan ja kovan laukauksen suoraan ilmasta, mutta Salon käsi ehti kuin ehtikin laukauksen tielle. Seuranneesta kulmasta Palomäki pääsi yrittämään uudestaan, mutta pusku painui vain senttejä oikealta ohi.
       Peli oli Härmällä hyvin hallussa, eikä Kissat tuntunut pääsevän kunnolla hyökkäysalueelle. 74'minuutilla pallo kuitenkin ajautui Härmän boksiin ja puolustuspelaamisen taso jätti paljon toivomisen varaa. Virhe virheen perään ja lopulta Timor Inapshba pääsi pistämään pallon läheltä helposti sisään ja peli jälleen tasan.
       Pelin kuva ei muuttunut tasoitusmaalin jälkeen. Härmä haki aktiivisesti kolmatta johtoasemaa ja Kissat rimpuili mukana. 81'minuutilla Forss oli päästä hyvään paikkaan, mutta avustavan erotuomarin liputus vesitti harmittavasti tilanteen. Harmittavasti siksi, että Aaro lähti tilanteeseen metrin ”on-siden” puolelta.
       Minuuttia myöhemmin Ilves-Kissat sai vaparin 30 metristä ja pallon taakse asettui kulmapotkuistakin vastannut Jesse Jaakkola. Ilmeisen hyvän potkutekniikan omaava Jaakkola lähetti painavan moukun kohti Viljasen maalia ja pallo kolahti toistamiseen vasempaan tolppaan. Tällä kertaa voidaan puhua jo vaaranpaikasta, sillä pallo lipui maaliviivan läheisyydestä toiselle tolpalle, josta Härmä sai vaivoin selvitettyä tilanteen.

    Vahva pääpelaaja Tommi Ijäs (3) vei tämänkin nimiinsä

    Tolppalaukauksen jälkeen mentiinkin Härmän painostaessa. 85'minuutilla Härmä sai jälleen kerran pelattua palloa hyökkäysalueelle ja tilanne päättyi laukaukseen. Pallo oli matkalla kohti maalin alakulmaa, mutta Ilves-Kissojen puolustaja torjui pallon levittäen kätensä sen tielle. Maailmanluokan torjunta, mutta väärältä pelaajalta. Kummankin joukkueen pelaajat, taustat, sekä yleisö odotti tilanteesta luonnollisesti rangaistuspotkua, mutta jostain kumman syystä pallo vietiin kulmalipulle. Ilves-Kissojen pelaajat katselivat epäuskoisesti toisiaan ja huokaisivat helpotuksesta, kun taas Härmän pelaajat luonnollisesti kävivät kyselemässä erotuomari Pylkkäseltä että mikä on homman nimi. Kun tilannetta paraatipaikalta katsellut avustava erotuomari Mikko Sikiökään ei tilanteeseen puuttunut oli Härmän tyytyminen kulmapotkuun. Yleisö kävi kuumana ja osa huudoista ei painokelpoisia ole, mutta ainakin sanat "farssi" ja "fiasko" mainittiin kovaan ääneen.
       Joni Lindroosin antama kulmapotku oli tälläkin kertaa tarkka ja siihen päineen väliin pääsi Tommi Ijäs. Pusku lähti voimalla kohti Kissojen maalia, mutta viivaa lähemmäksi pelivälinettä ei saatu ja tolppamies onnistui putsaamaan pallon pois.

     

    Lisäajan ensimmäisellä minuutilla Härmä sai lisää harmiteltavaa. Jälleen yksi suoraviivainen hyökkäys päättyi maalintekopaikkaan, joka siunaantui Palomäelle. Painava laukaus boksista kohti maalia, mutta Salo otti ilmiömäisen torjunnan. Härmä ehti palloon ennen kuin se ajautui rajoista yli ja pelasi sen heti takaisin maalille. Maalilla päivysti kaksi härmäläistä edessään tyhjä maali, mutta kenttämiehen erikoinen yllätti palloon päässeen Jonni Thusbergin ja yritys parista metristä painui yhtä monta metriä yli. Thusbergin lohdutukseksi on sanottava, että kenttämiehen erikoinen yllätti monta muutakin pelaajaa ottelun aikana.
       Lisäajan kolmas ja neljäs minuutti mentiin Härmän päässä, kun I-Kissat pääsi yrittämään loppuhetkien maalia kulmapotkuista. Härmä kuitenkin selvitti tilanteet varmasti ja lopulta soi myös päätösvihellys. Lopputulos 2-2.


    Lisäajalla Thusbergin jatko löysi Palomäen, mutta Salo torjui voimakkaan laukauksen, jota Kissojen puolustus yritti epätoivoisesti blokata

     

    Härmän päävalmentaja Matti Hiukka oli ottelun jälkeen pettynyt mies.
       -Lopun paikkojen takia pelistä jäi vähän karvas maku suuhun. Ottelu oli tiukkaa ja tasaista vääntöä epätasaisella nurmella. Peli oli suoraviivaista, eikä näissä oloissa oikein muuhun ollut mahdollisuuttakaan. Vastustajallakin oli toisella jaksolla kaksi tolppaa, joten siinä mielessä lopputulos oli varmaan ihan oikeutettu, ”Bägi” toteaa.

     

    Ottelusta ei taitojalkapallon ystäville herkullista muodostunut. Kliseinen sanonta kuitenkin tietää, että olosuhteet on kummallekin samat ja paikkansahan se piti. Kentän lisäksi myös keli oli mielenkiintoinen, sillä muutama minuutti ennen ottelun alkua taivaalta tuli tavaraa vaakatasossa, mutta jo pelaajien laskeutussa rappusia pitkin paistoi aurinko. Ottelun aikana taivaalta ei enää nestettä tullut, mutta vaikka aurinko paistoi, ilma oli kolea.
       -Hyväkuntoinen nurmi on tietysti jalkapallon oikea alusta. Eiköhän kenttäkin parane, kun kesä menee eteenpäin. Nyt oli jo kesäkuu, mutta jalkaan piti vetää pitkät kalsarit. Sille ei voi kuitenkaan mitään ja tilanne oli molemmille sama, Hiukka toteaa.

     

    Vieraiden paras pelaaja oli maalivahti Jimi Salo, joka torjunnoillaan takasi pisteen joukkueelleen. Myös keskikentällä Radwan Moussa pelasi hyvän ottelun.
       Härmästä parhaimmistoa oli kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Aleksi Topinoja, joka oli omiaan ilmapalloiluksi menneessä ottelussa. Ilmatilan tulitukea ja varmoja otteita rinnalla tarjosi topparipari Tommi Ijäs. Myös kapteeni Pietari Palomäen työmäärä oli jälleen kerran suuri ja mies teki töitä laajalla säteellä. Yksilöitä Hiukka ei kuitenkaan halua lähteä nostamaan esiin, vaan kehut saa koko joukkue.
       -Olimme työteliäitä koko joukkueen voimin. Sillä tavalla me tässä sarjassa pelejä voitamme.

     

    Härmän ottelut jatkuvat ensi viikon perjantaina, jolloin edessä on vierasottelu Kaurialassa. Edellisen kerran näin kävi kaudella 2013, kun FC Hämeenlinna isännöi Hämeenlinnan paikallisottelua Kakkosessa. Tällä kertaa isäntäjoukkueena on kuitenkin viime vuonna perustettu HJS:n edustusjoukkue, joka keikkuu sarjan kärkipäässä ja on voittanut kuusi ottelua seitsemästä. Tätä ottelua ei kannata jättää väliin mistään hinnasta.

    Ottelukooste, josta puuttuu teknisten ongelmien takia Forssin 2-1 -maali.

     

    Härmän avaus

    Härmän vaihtopenkki
    Heikki Viitanen, Valtteri Kaarna, Giscard Mosamete, Antti Tapola, Santeri Stenius, Kaarle Keskitalo & Aaro Forss
    Härmän vaihdot
    59'min Juuso Lindroos vaihtoon - Aaro Forss kentälle
    77'min Joona Tuunainen vaihtoon - Giscard Mosamete kentälle
    84'min Prince Mokuma vaihtoon - Valtteri Kaarna kentälle
    84'min Leevi Saikkonen vaihtoon - Antti Tapola kentälle
    Ottelun maalit
    4'min 1-0 Oma Maali (Joni Lindroos)
    34'min 1-1 Berat Grabovci
    65'min 2-1 Aaro Forss (Pietari Palomäki)
    74'min 2-2 Timor Inapshba
    Ottelun varoitukset
    25'min Ville Puustinen, Ilves-Kissat

    Otteluraportin kuvat: Ari Kedonperä
    Lisää kuvia Härmän Facebookissa
    Ottelupöytäkirja

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi