• Otteluraportti Härmä-PJK 5-2 (4-1)

    Härmä päätti kevätkierroksen voittoon ja jatkoi tappiottomien otteluiden putkea seitsemään. PJK kaatui tehokkaan avausjakson ansiosta ja voiton myötä Härmä nousi ainakin väliaikaisesti sarjassa neljännelle sijalle.

     

    Parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua taivas paiskoi vettä niskaan oikein urakalla rajulla tuulella höystettynä ja olosuhteet ottelulle näyttivät äärimmäisen kurjilta. Pahin myräkkä kuitenkin rauhoittui ennen alkuvihellystä ja ottelun aikana paistoi pitkään jopa aurinkokin. Pullerin puukatsomoihin tiensä löysä lopulta noin nelisenkymmentä katsojaa, jotka saivat nauttia seitsemästä maalista.

     

    Avausmaali nähtiin viidennellä peliminuutilla. Valtteri Kaarna antoi kulmapotkun oikealta puolelta, jonka PJK sai purettua keskikentälle. Sieltä pallo pelattiin takaisin Kaarnalle laitaan ja ”Vade” lähetti tarkan keskityksen maalille. Pietari Palomäki pääsi nautiskelemaan laatupallosta ja kiitti siitä tyylillä ampuen kauniin volleyn sisään. Härmä 1-0 johtoon.

     

    Härmän pelissä oli alkuun havaittavissa kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä viimeviikkoiseen Loiske-otteluun. Siinäkin ottelussa tehtiin nopea avausmaali, mutta peli muuten oli karstaista. Sääksjärvellä ensimmäinen takaisku tuli 16'minuutilla ja eilen viitisen minuuttia aiemmin. PJK sai pelattua pallon kulman jälkihöyryistä päätyviivan tuntumaan ja sieltä lähti korkea pallo maalin eteen. Markus Lindroos haisteli pallon lentoradan ja asetteli itsensä liki maaliviivalle ja kun kaikki muut tyytyivät ihailemaan korkeaa palloa, sai Lindroos puskea pallon läheltä rauhassa sisään.

     

    Tällä kertaa ensimmäinen takaisku kuitenkin herätti Härmän. Johtoasema otettiin takaisin 16'minuutilla komean kuvion päätteeksi. Pallo liikkui kauniisti ylöspäin ja löysi lopulta Santeri Steniuksen jalan. ”Sande” ajoi vasemmalta onnistuneesti boksiin, pelasi pallon takaviistoon Palomäelle, joka onnistui pelaamaan pallon vielä tyhjän maalin edessä päivystäneelle Jonni Thusbergille. Pallo varmasti tyhjiin ja Härmä uudelleen johtoon.

    Santeri Stenius haastoi muutamia kertoja onnistuneesti ja yksi niistä päättyi maaliin
     

    Lisää syntyi nelisen minuuttia myöhemmin ja taas kulman jälkitilanteesta. Kaarna sai pallon haltuunsa noin 30 metrin päässä PJK-maalista. Pelipäällä ollut Kaarna puhkui itseluottamusta, painoi pari-kolme sinipaitaa vipuun nousten boksiin ja tarjoili sieltä tarkan syötön toppari Aleksi Topinojalle, joka oli jäänyt ylös kulman jälkimainingeissa. Topinoja sai siirtää pallon jalalla rauhaksiin sisään ja ottelun neljäs maali näki päivänvalon 20'minuutin pelin jälkeen.

     

    Avausjaksolla Härmä oli lopulta selvästi vahvempi. Peli oli hyvin kontrollissa ja hyökkäyksiä rakenneltiin monipuolisesti. Erityisesti Valtteri Kaarnan pelaaminen keskikentän ytimessä oli kaunista katseltavaa avausjaksolla. Härmä painoi päälle jakson loppuun asti ja neljäs maali syntyi puolisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Thusberg leikitteli hetken aikaa oikealla laidallaan ja lähetti sen jälkeen keskityksen boksiin. Siihen korkeimmalle nousi jälleen kerran oikealla ajoituksella Palomäki ja puskun laatu oli kiitettävä. Pallo lähti kovaa vasemmalle ja PJK:n maalivahti Kasper Kangas ei voinut kuin ihailla voimattomana Härmän neljättä osumaa.

     

    Toinen jakso olikin sitten jotain ihan muuta mitä ensimmäinen. Jälkimmäinen nelivitonen laitettiin käyntiin Härmän aloituksella, mutta silti 32 sekuntia myöhemmin soi Härmän päässä. Aloituksesta yritettiin suoraan maalia hieman kaukana maaliltaan olleen Kangaksen yli, mutta se yritys jäi täysin vain ajatuksen tasolle, sillä suorituksen tekninen osa jäi pahasti puutteelliseksi. Maalipotkun jälkeen PJK sai tuotua pallon Härmän päähän ja lopulta Miika Sainio laukoi voimalla pienestä kulmasta pallon sisään maalivahti Heikki Viitasen käsien kautta.

    Toisella jaksolla peliin tullut Jonas "Pikkutaikuri" Ruohomäki yrittää liukua palloa sisään

     

    Maali toi selvästi virtaa ja uskoa PJK:lle ja vieraat otti pelin haltuun. Härmän peliä alkoi sävyttämään lukuisat huonot suoritukset perä toisensa jälkeen. PJK oli ahnaampi ja nälkäisempi, eikä Härmä juurikaan päässyt edes puolikentän yli. Kun alhaalta yritettiin lähteä maata pitkin, päätyi pallo usein harhasyötön tai menetyksen seurauksena PJK:lle jo hyvissä ajoin. Jos sieltä koitettiin tulla korkealla pallolla, PJK voitti ne järjestäen ja painoi pelivälinettä takaisin Härmän päähän.

     

    Paikkojakin PJK sai luotua muutamia, mutta usein yritykset painui ohi. Kerran Viitanen otti jalkatorjunnan, mutta muuten torjuntatöihin ”Hessu” ei juurikaan joutunut. PJK jaksoi hyvää tekemistä miltei loppuun asti, mutta lopulta 84'minuutilla katkesi selkäranka. Vaihdosta kentälle tullut Santeri Korpela lähetti matalan pystysyötön Thusbergille, joka höpötti vastustajan ”Ronaldo chopilla”, jonka jälkeen heilahti vasuri ja pallo painui etukulmasta sisään. 5-2 -maalin jälkeen PJK:n usko loppui ja Härmällä oli paikkoja kaunistella lukemia lisääkin, mutta Juuso Lindroosin tolppalaukausta lähemmäksi ei enää lopussa päästy.

    Kasper Kangas saa jalkaansa ratkaisevan verran väliin ja Juuso Lindroos sijoitus kolahti vain tolppaan.
     

    Lisäaikaa pelailtiin kolme minuuttia, kunnes hyvän ottelun tuominnut Aki Tauriainen vihelsi ottelun päättyneeksi. Härmän päävalmentaja Matti Hiukka oli samoilla ajatuksilla nukutun yön jälkeen mitä eilen ottelun päätteeksi.
       -Kyllä ne ajatukset aika pitkälti on samat mitä eilen. Ensimmäisen jakson tehokkuus pelasti eilisen pelin ja voiton. Peliesityksenä se ei ollut lähellekään kauden parasta. Paremmalla pelillä ollaan jääty tasapeleihin ja jopa hävitty. Tietenkin hyvä merkki on se, että huonommallakin pelillä tulee voitto ja tärkeää oli päästä taas voittoon kiinni. Paljon parannettavaa jäi lauantaita ajatellen, Hiukka sanoo ja viittaa tulevan lauantain Regions Cup -otteluun SJK/Akatemiaa vastaan.

     

       -Puolustuspelaaminen pitää saada tiiviimmäksi ja yhdessä tekeminen siihen suuntaan paremmaksi. Oltiin vähän liian levällään puolustuspelaamisessa. Ei löytynyt prässiä ja tukea ja keskialueen riistot jäi pitkälti pois koko pelistä. Niitä tuli normaalia vähemmän, Hiukka pohtii.

     

    Kaksi edellistä ottelua Härmä on pelannut hyvin kaksijakoisesti. Sääksjärvellä viikko sitten avausjakso oli heikko, mutta toisella tekeminen oli parempaa. Eilen taas avausjakso oli tyydyttävä, mutta toinen jakso heikko.
       -Totta kai pelissä tulee huonoja jaksoja, mutta ne hetket pitää puolustaa yhdessä paremmin pois. Kaikki lähtee jokaisen pelaajan työmäärästä, peliin valmistautumisesta ja latautumisesta. Intohimo ja iso sydän pitää löytyä joka peliin ja se pitää kestää 90+lisäaika. Täytyy keskustella pelaajien kanssa miten saadaan hyvät jaksot kestämään pidemmän aikaa, että ei mene niin kaksjakoiseksi.

     

    Lauantaina OmaSp Stadionilla ei ole varaa kaksijaksoiseen otteluun mikäli jatkopaikka Regions Cupissa kiinnostaa. Hiukka kuitenkin on luottavaisin mielin lauantaita ajatellen.
       -Mukava mennä loistaviin olosuhteisiin pelaamaan. Pelaajat ei varmaan tarvi isompaa sytykettä siihen peliin. Lataus tulee varmaan sellaseen peliin automaattisesti, uskon ja toivon niin. Tietysti suurelle osalle pitkästä aikaa pidempi bussireissu siinä pelipäivänä alle, toivottavasti se ei näy liikkeessä ja tekemisessä, vaan ollaan terävänä heti kun peli alkaa. Kova haaste edessä, Hiukka sanoo.

     

       -Minun ymmärtääkseni finaalikin pelataan siellä, niin ihan kiva käydä tutustumassa jo valmiiksi olosuhteisiin, Hiukka heittää loppuun pilke silmäkulmassa.

     

    Härmän avaus

    Härmän vaihdot
    67min Prince Mokuma vaihtoon – Joona Tuunainen kentälle
    67min Santeri Stenius vaihtoon – Juuso Lindroos kentälle
    71min Aleksi Topinoja vaihtoon – Jussi Sorri kentälle
    76min Joni Lindroos vaihtoon – Santeri Korpela kentälle
    76min Leevi Saikkonen vaihtoon – Jonas Ruohomäki kentälle
    86min Pietari Palomäki vaihtoon – Kaarle Keskitalo kentälle
    Ottelun maalit
    5min 1-0 Pietari Palomäki (Valtteri Kaarna)
    11min 1-1 Markus Lindroos
    16min 2-1 Jonni Thusberg (Pietari Palomäki)
    20min 3-1 Aleksi Topinoja (Valtteri Kaarna)
    45min 4-1 Pietari Palomäki (Jonni Thusberg)
    46min 4-2 Miika Sainio
    84min 5-2 Jonni Thusberg (Santeri Korpela)
    Ottelun varoitukset
    39min Tomi Tiira, PJK
    71min Antti Ala-Myllymäki, PJK

     

    Otteluraportin kuvat Ari Kedonperä

    Ottelupöytäkirja

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi