Härmä päätti kautensa voittoon lauantaina Pullerin tekonurmella pelatussa ottelussa, kun TKT kukistui 2-1 (0-1). Härmän maaleista vastasivat Juho Nordström ja Kalle Aaltonen.
Ottelu lähti käyntiin kuten moni muukin ottelu tällä kaudella. Härmä loi painetta vastustajan päähän, mutta ei onnistunut maalipaikoissaan. Ensimmäinen huippupaikka aukesi neljännellä minuutilla Jonni Thusbergille, joka Juuso Lindroosin syötön myötä pääsi läpiajoon, mutta TKT-vahti Antti Salonen torjui Jonnin yrityksen jalallaan. Kahta minuuttia myöhemmin Ersin Ramadani leikkasi boksiin sisään vasemmalta laidalta ja laukoi kohti etualanurkkaa, mutta Salonen venyi jälleen hienoon torjuntaan. Seuraavaksi maalipaikkaan pääsi Joni Lindroos yhdeksännellä minuutilla, mutta laukaus rankkarialueen rajalta jäi pahasti puolittaiseksi. Maalivahti Salosen avauksen jälkeen mentiin vauhdilla toiseen päähän ja oli Härmä-veskari Tommi Vainion vuoro esitellä taitojaan.
Nopea Juho Nordström aiheutti läpi ottelun vaikeuksia TKT-puolustukselle.
Avausmaali syntyi 16'minuutilla kulmapotkusta. Erinomaisen potkutekniikan omaava Mikko Laaja antoi tarkan kulmapotkun, jonka Joonas Liemula jatkoi päällään takanurkkaan. Takaiskun jälkeen Härmälle kävi jo perinteiseksi muodostunut suvantovaihe ja TKT otti ottelussa kuskin paikan. Seuraavat maalipaikat tulivatkin vieraille, kun ensin Sami Honkanen pääsi puskemaan seitsemästä metristä, mutta se suuntautui niukasti yli. Minuuttia myöhemmin Laaja ja Honkanen olivat kaksistaan boksissa, mutta kommunikaatio ei toiminut ja huippupaikka kuihtui kasaan.
Härmä joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa 30'peliminuutin jälkeen, kun keskikentän pohjalla pelannut Joni Lindroos joutui jättämään kentän pohjevamman takia. Hänen tilalleen tuli A-juniori Prince Mokuma, joka otti keskikentän välittömästi haltuunsa. Neljä minuuttia tästä ja Mokuma otti ensimmäisen lukuisista katkoistaan keskikentällä ja pelasi pallon Juuso Lindroosille, mutta Linkun laukaus kolahti Härmän harmiksi vain vasempaan tolppaan. Jakson lopussa Mokuma rakenteli vielä paikan Thusbergille, mutta Salonen nollasi Jonnin toistamiseen avausjaksolla upealla torjunnalla. Tauolle lähdettiin vieraiden 0-1 -johtoasemasta.
Prince Mokuma oli pitelemätön.
Toiselle puoliajalle Härmä suoritti kolme pelaajavaihtoa. Torjuntavastuun toiselle jaksolle otti polvivammastaan toipunut Heikki Viitanen. Toppari Aare Turunen teki tilaa Vesa Virtaselle ja vasempana laitapuolustajana avausjakson urakoinut Kaarle Keskitalo vaihtui Joona Tuunaiseen. Heti toisen jakson alkuun Ramadani loi Lindroosille maalipaikan, mutta laukaus suuntautui liiaksi päin Salosta, joka torjui jalallaan. Toisella jaksolla Härmä pelasi jälleen jalkapalloa ja TKT oli ottavana osapuolena. Etenkin vaihdosta kentälle tullut Mokuma jatkoi dominointia keskikentällä.
Viitanen ei juurikaan toisella jaksolla torjuntatöihin joutunut. Yksi harvoista paikoista tuli Mikko Laajalle, joka juoksunsa päätteeksi laukoi vaarallisesti hakien oikeaa alanurkkaa, mutta Viitanen venyi tielle. Mitä pidemmälle toinen puoliaika eteni, sitä enemmän TKT väsyi ja Härmä vyörytti palloa raitapaitojen päähän. Työlle palkinto tuli 79'minuutilla, kun Joona Tuunainen vapautti Juho Nordströmin puolittaiseen läpiajoon ja tämä ujutti pallon ohi hieman holtittomasti vastaan tulleen Salosen. Muutamaa minuuttia myöhemmin ottelun paras pelaaja Mokuma keskitti Nordströmille, mutta pusku avopaikasta suuntautui kymmenisen senttiä oikealta ohi.
Voittomaali syntyi 84'minuutilla. Kokenut Kalle Aaltonen oli hakeutunut vapaaseen paikkaan pariinkymppiin ja sai rauhassa latailla laukaustaan Nordströmin hyvään tiputukseen. Lopulta Pullerin tekonurmelle saapunut yleisö pääsi ihailemaan maailmanluokan vasurin ulkosyrjälaukausta, joka painui vastustamattomasti TKT-maalin vasempaan nurkkaan. Lopussa väsynyt TKT yritti väkinäisesti hakea tasoitusta, joka avasi Härmälle paikkoja lisämaaleihin, mutta hyviä pistohyökkäyksiä ei saatu hyödynnettyä.
Kalle Aaltosen mahtava vasurin ulkosyrjä
Sarjasijoituksen kannalta ottelulla ei ollut Härmälle merkitystä, sillä lopullinen sijoitus oli jo ennen ottelua varmuudella sarjan seitsemäs sija. Tappion myötä TKT tippui sarjassa toiseksi viimeksi. Kaikkiaan Härmä keräsi kauden 22:sta ottelusta 29 pistettä 8-5-9 saldolla. Härmän valmentajakaksikkona ottelussa toiminut Jouko Salminen & Juha Lempinen olivat tyytyväisiä joukkueen peliin lauantaina.
-Teimme seitsemän vaihtoa, mutta nuoret pelaajat onnistuivat taas ihan hyvin. Maalipaikkoja meillä oli vaikka kuinka ja paljon, mutta vasta ottelun loppupuolella alkoi osua myös maalitolppien väliin, Lempinen nauroi.
Kehuja keräsivät A-ikäiset Prince Mokuma, Valtteri Kaarna, Juho Nordström ja Juuso Kemppainen.
-Pojat ylsivät oikein hyvään esitykseen. Toivottavasti pelit sujuvat jatkossakin hyvin, vaikka ensi kauden kuviot on vielä auki. Meillä ei tahdo nimittäin pelaajat riittää, Lempinen harmittelee.
Ison työn sekä edustuksen että A-nuorten valmennuksessa tehnyt Salminen pääsee nyt myös hengähtämään.
-Kyllä kausi oli aika vaikea, mutta ihan kohtuullisestihan siitä lopulta selvittiin. Pitää nimittäin muistaa, että varsinkin nuorille pelaajillemme kausi oli rankka. Osa porukasta pelasi myös A-poikien Ykköstä ja selvitti siinä sarjassa tiensä komeasti SM-karsintoihin. Kyllä siinä ohjelmaa piisasi, kun toinen joukkue pelasi viikolla ja toinen viikonloppuna, ”Jokke” toteaa.
Härmän avaus
Härmän vaihdot
30min Joni Lindroos vaihtoon - Prince Mokuma kentälle
46min Tommi Vainio vaihtoon - Heikki Viitanen kentälle
46min Aare Turunen vaihtoon - Vesa Virtanen kentälle
46min Kaarle Keskitalo vaihtoon - Joona Tuunainen kentälle
59min Ersin Ramadani vaihtoon - Giscard Mosamete kentälle
68min Jonni Thusberg vaihtoon - Kalle Aaltonen kentälle
68min Juuso Lindroos vaihtoon - Hamid Daghdugh kentälle
Ottelun maalit
16min 0-1 Joonas Liemula (Mikko Laaja)
79min 1-1 Juho Nordström (Joona Tuunainen)
84min 2-1 Kalle Aaltonen (Juho Nordström)
Ottelun varoitukset
65min Valtteri Kaarna, Härmä
75min Tommi Korvenpää, TKT
Otteluraportin kuvat Ari Kedonperä
Lisää kuvia Facebookissa
Ottelupöytäkirja
Takaisin