• Otteluraportti Härmä–PJK 4-1 (0-1)

    Härmä pelasi keskiviikkona tämän kauden osalta viimeisen ottelunsa Kaurialassa ja jatkoi siellä tappiottomien otteluiden putkeaan. Edellisen kerran Härmä on lähtenyt tappion saattelemana Kaurialasta pois 24.6.2015.

     

    Ottelun ensimmäinen jakso oli Härmältä hakemista ja pelaaminen alkoi parantumaan vasta takaiskun jälkeen. Pelin rakentelu tökki ja PJK oli hienokseltaan kuskin paikalla suoraviivaisemman pelityylin myötä. Ensimmäinen huippupaikka siunaantui kuudennella minuutilla vieraiden Fation Osmalle, joka puikkelehti neljästä Härmän pelaajasta ohi, mutta huippuvireeseen äitynyt Tommi Vainio nollasi Osman läpiajosta loisteliaalla jalkatorjunnalla. PJK sai muutamia paikkoja vielä ennen avausmaalia, joka syntyi 28'minuutilla Markus Lindroosin toimesta. Kokenut kettu oli jälleen oikeassa paikassa ja pääsi pistämään Vainion torjunnasta tulleen irtopallon varmasti sisään.

     

    Takaiskun jälkeen Härmä alkoi heräilemään peliin ja sai luotua avauspuolikkaan viimeisen vartin aikana tukun maalipaikkoja. Ensin pääsi yrittämään Juuso Lindroos, mutta ”Linkun” laukaus rankkarialueen rajoilta painui yli. Heti perään kärjessä pelannut Jonni Thusberg pujahti läpiajoon, peippasi takaa tulevan puolustajan, mutta sijoitus jätti toivomisen varaa. Tovia myöhemmin Lindroos tarjoili Juho Nordströmille paikan kauniilla chippisyötöllä, mutta ”Peken” jatko suoraan ilmasta ei osunut kunnolla. Seuraavaksi Antti Loukiala oli käsineen välissä Lindroosin ja Ersin Ramadanin yrityksiin ja paikkansa sai myös Antti Tapola, mutta Loukiala nollasi paikassaan kohmettuneen Tapolankin. 37'minuutilla sai myös PJK paikkansa vastaiskusta lisätä johto kahteen, mutta Härmän onneksi Osman hieno laukaus osui oikeaan tolppaan.

    Thusbergin yritys läpiajosta painuu vasemmalta ohi
     

    Puoliajalla kopissa pelaajistolla ja valmennuksella oli levollinen mieli tappioasemasta huolimatta. Maalipaikkoja joukkue sai luotua, joten sovittiin, että toiselle jaksolle niistä laitetaan pallot sisään. Toinen jakso olikin Härmältä loistava esitys. PJK alkoi väsähtämään jo yllättävän aikaisin, jonka myötä joukkueen etäisyydet kentällä kasvoivat liian suuriksi. Avausjakson lopulla PJK:n vasen puolustaja Tomi Tiira otti itselleen varoituksen, jonka myötä Härmä alkoi antamaan toisella jaksolla painetta sille laidalle.

     

    Tasoitus tuli 55'minuutilla juurikin Tiiran laidalta. Jonni Thusberg nousi pallon kanssa oikeasta laidasta ja jätti PJK-puolustuksen kauas taakseen. Maalin edessä palloa kärkkyi Antti Tapola, joka saikin nautiskella Jonnin nappisyötön yhdellä kosketuksella tyhjiin, 1-1.

    Antti Tapola nautiskelee Thusbergin nappisyötön sisään ja PJK:n pelaajat ihailee

    58'minuutilla Härmä vaihtoi kentälle toista kertaa tällä kaudella Konsta Norin. Pelaamattomuus ei liiemmin Norin otteissa näkynyt, sillä vain neljää minuuttia myöhemmin mies vastasi ottelun voittomaalista. Härmä rakenteli hyökkäystään kauniisti ja Thusberg heitti keskeltä loistavan pallon oikeaan laitaan Ersin Ramadanille, jolla oli helppo työ nousta boksiin ja heittää matala syöttö maalille, josta Nori siirsi pallon maaliin.

    Ersin Ramadani(21) lähettää pallon maalille ja Konsta Nori laukoi sen ykkösellä sisään

     

    68'minuutilla nähtiin ottelun ratkaisu, kun Thusberg sai pallon keskialueella Norilta ja juoksi vastustamattomasti kolmesta PJK-pelurista ohi. Kauniin juoksun päätteeksi pallo läpiajosta varmasti alakulmaan. Seuraava maali oli lähellä 76'minuutilla, kun Härmä pääsi 2vs0 hyökkäykseen, mutta vaihdosta kentälle tullut Hamid Daghdugh yritti itse ratkaisua ja pallo painui ohi. Tilanteessa syöttöä kärkkyi Thusberg. Ottelun viimeinen maali syntyi neljä minuuttia ennen täyttä aikaa. PJK sai keskialueen vapaapotkun, joka jäi ensimmäiseen mieheen ja Härmä pääsi iskemään 3vs1 hyökkäyksellä vastaan. Tällä kertaa ylivoimahyökkäystä ei tuhrittu, Thusberg tarjoili ja Nori iski illan toisensa.

    Thusbergin soolosuoritus päättyy varmaan sijoitukseen alanurkkaan

     

    Yksilötasolla Härmästä nousivat esiin tehomiehet Jonni Thusberg (1+2) sekä vaihdosta kentälle tullut Konsta Nori (2+1). Toisen jakson esitys oli kuitenkin koko joukkueelta loistava. Puolustus klaarasi PJK:n lähentely-yritykset varmasti, jonka jälkeen tilanteita rakennettiin maltilla ja välillä katsojat epäilivät olevansa Camp Noulla, sen verran yhtäläisyyksiä Härmän ja Barcelonan pelissä oli. Härmän valmennuskaksikko Juha Lempinen & Jouko Salminen olivat tyytyväisiä joukkueen toisen jakson esitykseen.
       -Alkuun vähän ihmeteltiin, mutta pienillä muutoksilla saimme pudotettua vastustajan kyydistä. Hyökkäyksemme aloitti turhankin linjassa, mutta pienellä porrastuksella jälki oli parempaa. Harjoittelu on ollut laadukasta viime viikot ja nuoret pelaajamme saavat myös kokeneempiin pelaajiin uutta virtaa. Tänään etenkin Jonni Thusberg, Konsta Nori ja Taneli Kantola nousivat hyvin esiin, kaksikko toteaa.

     

    Voiton myötä Härmä varmisti paikkansa putoamisviivan yläpuolella kaksi kierrosta ennen loppua. Tällä hetkellä sarjatilanne näyttää kuitenkin siltä, että Tampereen piirin joukkueista ei putoa yksikään, koska Satakunta yhdistyy ensi kaudeksi Turun piirin kanssa. Se tarkoittaa sitä, että Pallo-Iirot (sekä sarjajumbo EuPa) vaihtavat maisemaa joka tapauksessa ja mikäli toinen tamperelaisjoukkue (Tampere United tai Ilves-Kissat) nousee, sarjaan jää vain yhdeksän Tampereen piirin joukkuetta, sillä Kakkosesta piirin ainoa edustaja TPV taistelee nousukarsintapaikasta Ykköseen. Nelosesta nousun on varmistanut HJS, jonka jälkeen vahvoilla varmaksi nousijaksi on TPV/2. JanPa on kolmannella sijalla, joka voi hyvinkin tarkoittaa nousua, sillä ensi kauden Tampereen Kolmonen on määrä pelata 12 joukkueen sarjana, joten täydennystarvetta näyttäisi jäävän kolmen joukkueen verran.

     

    Härmän avaus

     

    Härmän vaihtopenkki: Heikki Viitanen(mv), Vesa Virtanen, Konsta Nori, Kalle Aaltonen, Prince Mokuma, Giscard Mosamete & Hamid Daghdugh
    Härmän vaihdot:
    21min Jussi Sorri vaihtoon – Prince Mokuma kentälle
    58min Juho Nordström vaihtoon – Konsta Nori kentälle
    64min Ersin Ramadani vaihtoon – Giscard Mosamete kentälle
    73min Antti Tapola vaihtoon – Hamid Daghdugh kentälle
    82min Juuso Lindroos vaihtoon – Kalle Aaltonen kentälle
    86min Prince Mokuma vaihtoon – Vesa Virtanen kentällE
    Ottelun maalit:
    28min 0-1 Markus Lindroos
    55min 1-1 Antti Tapola (Jonni Thusberg)
    62min 2-1 Konsta Nori (Ersin Ramadani)
    69min 3-1 Jonni Thusberg (Konsta Nori)
    86min 4-1 Konsta Nori (Jonni Thusberg)
    Ottelun varoitukset:
    23min Teriq Sadiqi, PJK
    45min Tomi Tiira, PJK
    56min Toni Järvinen, PJK
    78min Hamid Daghdugh, Härmä
    85min Prince Mokuma, Härmä
    90min Mikke Litmanen, PJK
    91min Kaarle Keskitalo, Härmä


    Otteluraportin kuvat Ari Kedonperä
    Lisää kuvia Facebookissa
    Ottelupöytäkirja
    Sarjataulukko

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi