• Otteluraportti PJK–Härmä 2-4 (0-1)

    Härmä otti kauden toisen voittonsa PJK:n kustannuksella eilen 2-4 (0-1) -voitolla. Härmä ratkoi ottelun terävällä toisella jaksolla ja ehti käydä jo neljän maalin johdossa. Maalinteossa onnistuivat Antti Tapola, Juuso Lindroos(2) & Iiro Lintula.

     

    Härmä tuli peliin pirteästi Killon kapealla kentällä ja loi ensimmäisen viiden minuutin aikana muutaman puolikkaan paikan nopeista sivurajaheitoista. Kunnon paikkoja ei kuitenkaan saatu luotua ja kotijoukkue PJK pääsi peliin mukaan ensimmäisen kympin aikana. Avausjaksolla PJK oli hienokseltaan hallitsevampi osapuoli, mutta Härmä selvitti sinipaitojen hyökkäysyritykset kerta toisensa jälkeen, jotka järjestäen rakennettiin pitkällä pallolla. Härmä pyrki pelaamaan maata pitkin, mutta se ei ensimmäisellä jaksolla ihan toivotulla tavalla rullannut.
       37'minuutilla Härmä onnistui rakentamaan yhden hyvän hyökkäyksen ja pallo löytyi PJK:n maalista. Pallo pelattiin hyökkäyskolmanneksella Valtteri Kaarnalle, joka löysi Juuso Lindroosin. Linkku ei lähtenyt laukomaan, vaan pelasi pallon vielä Antti Tapolalle, jonka kääntölaukaus painui maalin oikeaan nurkkaan ja Härmä siirtyi 0-1 johtoon.
       Maalin jälkeen Härmä uinui ja PJK oli lähellä tasoitusta, mutta Tommi Vainio torjui loistavasti paitsion rajamailta läpiajoon päässeen Markus Lindroosin yrityksen. Avausjaksolla PJK oli erittäin lähellä maalia myös parinkymmenen peliminuutin jälkeen, kun kulman jälkitilanteesta pallo saatiin maaliviivalle asti, mutta ei koskaan yli. Kentän laidalle näytti, että pallo olisi pysähtynyt maaliviivalla härmäläispelaajan käteen, mutta erotuomari Veli-Matti Kanervan pilli ei soinut. Kotijoukkue protestoi tilannetta luonnollisesti vahvasti.


    Antti Tapolan kääntölaukaus uppoaa verkkoon ja Härmä siirtyy johtoon. Kuvassa taustalla maalin syöttänyt Juuso Lindroos ja edessä tilannetta seuraa Joona Tuunainen(15)
     

    Toiselle jaksolla Härmä tuli alusta asti hyvällä jalalla ja PJK oli ottavan osapuolena. Kotijoukkueen jalka ei noussut toisella jaksolla läheskään samaan malliin kuin ensimmäisellä ja Härmä pystyi rakentelemaan hyökkäyksiään hyvin. Väsyneet PJK:n pelaajat alkoivat tekemään kentällä virheitä sekä sijoittumisessa että syöttötyöskentelyssä ja Härmä käytti tämän hyväksi.
       Ottelun rikkonaisin vaihe tuli aikaväliin 52-57min, jonka aikana nostettiin kolme varoitusta.
       Rikkonaisen vaiheen jälkeen Härmä sai jälleen pelin kontrolliin ja iski lopulta nopeassa tahdissa kolme maalia. Ensin 60'minuutilla toppari Tommi Ijäs avasi loistavasti ja huippusyötön seurauksena Juuso Lindroos pääsi läpiajoon. Viime kausina hyvät maalimäärät mättänyt Linkku ei jättänyt läpiajossaan maalivahti Antti Loukialalle mahdollisuuksia, vaan ”syötti pallon ohi maalivahdin” kliinisesti.
       Lisää tuli 64'minuutilla, kun PJK ei saanut purettua palloa boksista pois. Jostain syystä PJK:lle ei kelvannut myöskään pallon putsaaminen päädystä ulos, jonka seurauksena Joona Tuunainen sai pallon haltuunsa puolustajan edestä muutama metri maalista. Tuunainen syötti taaksepäin viiteen metriin, josta Lindroos pommitti illan toisen osumansa.
       Neljäs maali syntyi 70'minuutilla, kun vain kahta minuuttia aiemmin kentälle tullut Iiro Lintula pääsi nautiskelemaan Jussi Ojalan loistavasta esityöstä pallon tyhjiin. Ojala höpötteli oikealla laidallaan väsyneen PJK-puolustajan solmuun, eikä syöttökään jättänyt yhtään toivomisen varaa.
       PJK pääsi kaventamaan 73'minuutilla, kun Elias Harala puski pallon hienosti yläriman kautta ohi Vainion. Härmä aloitti aktiivisen vaihtorumbansa 68'minuutilla ja teki yhteentoista minuuttiin viisi vaihtoa, jonka myötä pelikin hajosi. PJK pääsi kaunistelemaan numeroita vielä 85'minuutilla, kun Mohammed Alosaimi onnistui keskialueen vaparin jälkitilanteesta. Mistään todellisesta kirivaiheesta ei kuitenkaan voida puhua ja Härmä otti lopulta ansaitut pisteet.

    A-juniori Iiro Lintula tuli kentälle 68'min ja iski eleettömästi maalin 70'minuutilla

     

    Ottelussa jaettiin peräti kahdeksan varoitusta sekä yksi suora punainen. Punaisen kortin otti PJK:n vaihtopelaaja Harri Joki, joka protestoi ensimmäisen jakson lopussa lämmittelynsä yhteydessä vihellystä kaatamalla kulmalipun voimasanojen kera. Avustava erotuomari kertoi näkemyksensä päätuomari Kanervalle, joka hetken neuvonpidon päätteeksi nosti suoran punaisen.
       Ensimmäisen varoituksen ottelussa otti Joni Lindroos 26'minuutilla revittyään PJK:n vaarallisen hyökkäyksen katki. PJK:n ensimmäisen varoituken otti 45'minuutilla Tomi Tiira, joka rappasi rumasti Jussi Ojalaa. Toisen jakson sekavina hetkinä 52'minuutilla varoituksen kuittasi Miikka Mörö rikkeestä Jonni Thusbergiin, 55'minuutilla PJK-kapteeni Antti Ala-Myllymäki rikkeestä Juuso Kemppaiseen ja 57'minuutilla Härmän Antti Tapola, jonka liuku prässätessä hieman myöhästyi. Lopussa varoitukset kuitasi vielä 85'minuutilla Vesa Virtanen, joka jyräsi PJK-pelaajan pystyyn, 89'minuutilla PJK-vahti Antti Loukiala, joka pelasi palautukseen käsillään sekä 90'minuutilla Aleksi Topinoja, joka rikkoi taktisesti PJK:n vastahyökkäyksen katki. Kahdeksasta varoituksesta huolimatta ottelu oli kuitenkin siisti ja osa varoituksista tuli hieman heppoisesti. Se on kuitenkin hyvän tuomarin merkki, että valittu linja pysyy ja Kanervalla linja piti alusta loppuun.

    Aleksi Topinoja palasi Rovaniemeltä dominoimaan ilmatilaa. Edessä Vesa Virtanen (7)

     

    Härmän maalissa Tommi Vainio pelasi jälleen loistavan ottelun ja otti puolentusinaa upeaa torjuntaa. Mukaan mahtui myös kaksi läpiajotorjuntaa ja etenkin Härmän johtomaalin jälkeen otettu torjunta Markus Lindroosin yritykseen oli elintärkeä. Puolustuslinjasta esiin nousi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella pelannut Aleksi Topinoja, joka oli totuttuun tapaan ilmatilan herra ja toi aimo annoksen rauhallisuutta puolustustyöskentelyyn.
       Avausjakson oikeana laitapuolustajana pelannut Juuso Kemppainen siirtyi toiselle jaksolle keskikentän pohjalle, jossa ”Jupe” pelasi erinomaisesti. Vasemmalla laidalla Joona Tuunainen oli jälleen aktiivinen ja piti PJK:n puolustuksen varpaillaan. Oikealla laidalla pelannut Jussi Ojala jäi avausjaksolla pelin ulkopuolelle, kun Härmä hyökkäsi pääsääntöisesti vasemmalta puolelta, mutta toisella jaksolla hyökkäyspelaaminen monipuolistui, jonka myötä Ojala pääsi peliin mukaan ja oli loistava. Myös koko viikon sairastellut Juuso Lindroos onnistui hienosti puolikuntoisuudesta huolimatta, josta osoituksena kaksi maalia ja yksi syöttö.
       Härmä sai ottelusta myös jobinpostia, kun Joni Lindroos loukkasi polveaan avausjakson loppuhetkillä ja joutui jättämään pelin kesken tauolla.

    Kättelyt jäljellä


    Tärkeintä oli kuitenkin koko joukkueen asenne ja työmoraali. Jokainen pelaaja täytti paikkansa kentällä. Härmän vastuuvalmentajana toistaiseksi toimiva Jouko Salminen painotti, että voitto oli koko joukkueen voitto.
       -Koko joukkue pelasi hyvin, mutta jos yksilöitä pitää nostaa esiin, niin maalivahti Vainion Tommihan oli hyvä. Myös puolustuslinja pelasi hyvin, erityisesti Topinojan Aleksi, jolle oli tärkeä ensimmäinen ottelu ja pelasi heti hyvin. Nuoret Joona Tuunainen ja Juuso Kemppainen pelasivat pirteän ottelun ja Lindroosin Juusolle teki itseluottamuksen kannalta hyvää saada onnistumisia. Myös Ojalan Jussilla oli hyvä panos hyökkäyspelaamiseen, ”Jokke” toteaa.

     

       -Ensimmäinen jakso oli tasainen, mutta toisella tais kaveri vähän nitkahtaa meidän 0-2 -maaliin. Peli oli meillä hyvin hallussa ja pian oltiinkin jo neljän maalin johdossa ja peli käytännössä ratkennut. Lopussa peli vähän hajosi ja sitä myöden PJK pääsi iskemään pari. Jätkien asenne oli alusta asti kunnossa ja työmoraali kunnossa, joka on erittäin tärkeä asia. Tästä on hyvä jatkaa kolme pistettä rikkaampana eteenpäin, Salminen myhäilee.

     

    Härmän avauskokoonpano:

    Härmän vaihtopelaajat: Iiro Lintula, Vesa Virtanen, Ersin Ramadani, Alex Hård, Roope Koikkalainen & Henrik Salminen
    Härmän vaihdot:
    46'min Joni Lindroos vaihtoon – Roope Koikkalainen kentälle
    68'min Antti Tapola vaihtoon – Iiro Lintula kentälle
    70'min Joona Tuunainen vaihtoon – Ersin Ramadani kentälle
    74'min Jonni Thusberg vaihtoon – Henrik Salminen kentälle
    76'min Valtteri Kaarna vaihtoon – Alex Hård kentälle
    78'min Juuso Lindroos vaihtoon – Vesa Virtanen kentälle
    Ottelun maalit:
    37'min 0-1 Antti Tapola (Juuso Lindroos)
    60'min 0-2 Juuso Lindroos (Tommi Ijäs)
    64'min 0-3 Juuso Lindroos (Joona Tuunainen)
    70'min 0-4 Iiro Lintula (Jussi Ojala)
    73'min 1-4 Elias Harala
    85'min 2-4 Mohammed Alosaimi
    Ottelun varoitukset:
    26'min Joni Lindroos, Härmä
    45'min Tomi Tiira, PJK
    52'min Miikka Mörö, PJK
    55'min Antti Ala-Myllymäki, PJK
    57'min Antti Tapola, Härmä
    85'min Vesa Virtanen, Härmä
    89'min Antti Loukiala, PJK
    90'min Aleksi Topinoja, Härmä
    Ottelun ulosajot:
    45+1'min Harri Joki, PJK (vaihtopelaaja)

    Otteluraportin kuvat Ari Kedonperä
    Lisää kuvia Facebookissa
    Ottelupöytäkirja

      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi:

  

Hämeenlinnan Härmä ry  |  Hämeentie 4  |  13200 Hämeenlinna  |  toimisto@hmlharma.fi